Arki, vihdoin. Se yllättävästi alkanut. Tuttu ja turvallinen. Omituisen uusi. Erityisen ihana. Varsinkin, kun se täyttyy kuin itsestään

iltapyörähdyksillä maalla
niittykukkasilla saunan eteisen ikkunalla
mustikkaisella eväsretkellä
lämpimällä iltasaunalla
meren huuhtelulla
armollisella auringolla
makoisilla eväillä
aamuisella Hesarilla 
kourallisella viime vuotisten oppilaiden tuomia kukkia.

Noukin turhautumisen partaalla olemattomaksi käyvää saalista. Nälkä, väsy, hämärtää. Mulle riittäis jo! huikkaan jonnekkin muutaman mustikkamättään päähän. Ja sieltä puiden takaa vastaa tuttu vihellyksen nuotti. Ruislinnun laulu korvissani..

Me tulimme eri teitä

samalle laiturille.

(P.Saarikoski)

Tasan vuosi sitten lähdin yllättäen mukaan. Laskin suojaukseni, muurini ja kaiken ennakkoluuloni. Että jos nyt täksi päiväksi uskallan! Antautua uudelle ja yllättävälle. Yllätin ehkä eniten itseni - ja hänet. 

Siitä päivästä alkoikin loppu elämä. Ja yhteinen, sama laituri.

Tykkään. Tuosta kuvan kuplahurmurista, joka puhalteli kesäpäivämme kuplaiseksi. Nuista ihanista kummipojan käsistä, jotka leipoivat vihreitä lättyjä, läpsäyttivät kuplahurmurini kuplat rikki ja huiskauttelivat uusia ilmaan. 

Tykkään. Tuosta alkuviikon aurinkopäivästä Helsingissä. Päivästä, jolloin kiinnitin laukun tarakalle, poljin ympäri eteläistä Helsinkiä hiljaisen rauhallisesti - vain itseäni kuulostellen. Tuosta pitkänlaiskasta lounaasta Sandrossa ja pilvipötköttelystä Kaivopuistossa. 

Tykkään, silti ja siksi juuri, tästä kesästä.

Sen polun loppua en saa tietää,
se katkesi kesken.

Polun varrella puut ojentuvat
neuvottomina kysymään
vieläkö uskallan,
lähdenkö matkalle?

Uusi polku on kapea,
mutta metsä selkenee.

(P.Murto)

Ei kun minä, sanoo maalarimestari toisille hänen työmailleen avuksi pyrkiville. Nostaa maalipurkista pensselin ja sutii uutta pintaa takaoveen. Vuosikymmenien kokemus. Papan silmäterä, jo paremmille automaille joutanut Pösö, peittyy paikallaan pensaan alla hentoon kukkakuosiin. Kunnia-asu autolla, joka vaan komistuu vuosikymmen kymmeneltä! 

Sinun ei tarvitse kertoa minulle 

kuinka suuresti minua rakastat, 

jos vain jaksat hidastaa askeltasi omiini sopiviksi, 

kun aika tekee minusta hitaamman ja vanhenen. 

Sinun ei tarvitse myöskään kertoa, 

että olen sydämesi valittu, 

jos vielä vuosienkin jälkeen silmilläsi 

jaksat väkijoukosta etsiä minun silmäni, 

ja jäädä niihin kiinni. 

Jos vain jaksat ymmärtää minua silloin, 

kun en itsekään itseäni ymmärrä, 

ja pysyä samassa huoneessa kanssani silloin, 

kun olen itse itsellenikin sietämätön, 

en koskaan vaadi sinua todistamaan rakkauttasi minuun.

Sinun ei tarvitse kertoa minulle, 

kuinka suuresti minua rakastat, 

mutta kerro Rakkaani silti. 

Kerro usein, 

jotta rakkauden kipeä korvani kuulisi sen, 

mitä vapiseva sydämeni jo tietää.

Sumuisena sadepäivinä. Nostamme lasimökistämme yhden pitsipaperin kerrallaan ja luemme häävieraiden sinne sujauttamis terveisiä:

Pulla päivässä pitää mielen virkeänä.

*** 

Niin kuin aalto uittaa aallon yli valtameren

niin selviydymme mekin 

toinen toistamme tukien.

***

Antakaa pusu joka ilta!

***

Sinä teit minun arkeni lauluksi

ja suveni sunnuntaiksi...

Sadepäiviemme sulo.