Kohtaamme siskon kanssa jokirannassa. Sattumalta, mutta ei ensimmäistä eikä edes toista kertaa. Hän lenkkitossuissaan, minä kamerani kanssa korkokengissäni. 

Mummu kysyi pääkipuni syytä ja muistutti, että ei ihminen ole mikään kone. Pitää muistaa myös levätä ja nauttia auringosta. Ja minä lupaan muistaa. Hämmästyn kuitenkin joka päivä siitä, miten mummu on alkanut muistaa asioita, joista edellispäivänä tai jopa edellisviikolla on puhuttu. Miten kaiken sen muistin heikkenemisen ja lähimuistin ontumisen keskeltä pilkahtelee myös kirkkaita ajatuksia. Joka kerta. Jo joutui armas aika, lauloi mummu. Yhdeksän kalenteriviikkoa kesälaitumien avautumiseen.

Täytämme itsemme herkullisilla cannelloneilla ja syömme jälkiruoaksi leipomaani sitruunatorttua. Saan viikonlopun aikana yllättäen ympärilleni useita entisiä Kajaanilaisia ja toisen kourallisen puhelimen kautta etänä. Mieltäni on lämmitetty ja paljon!

Se oli hyvä lepopäivä se.

Lämpöaallosta hullaantuneita lapsia. Yliampuvia hihattomia välitunnilla. Talven jälkeen heränneitä kärpäsiä. Aurinkolaseja ja lippalakkeja. Kevätkuvastoja, sorattomia teitä ja likaisia ikkunoita. Supertiiviin viikon jälkeisiä päiväunia auringonpaisteessa. Työviikkojen laskemista, ihanan kirpeää sitruunapiirakkaa ja työkaverin tuomia perjantaikukkia. Mielialan ailahtelevaisuutta ja upeita ilta-aurinkoja. 

Varmoja kevään merkkejä.

Miten se juhlasali olikin niin pieni? Silloin tummansinisen hameen, valkoisen paidan ja sinisellä silkkinauhalla solmittujen lettien aikaan sali oli täynnä pieni sellonsoittajia. Portaat tuntuivat silti tutulta, viidentoista vuoden takaa. Musiikkiluokkalaiset esittivät hienosti ja minä havahduin vuosien vierimiseen.

Läppärin virtajohto jäi viikonlopun viettoon aivan muualle ja minä huomaan riippuvuuteni tietokoneeseen. Mutta mistä tunnistaa ylitunnollisen opettajan? Paistan kananmunia oikein urakalla ja huuhtelen kuoria askartelukerholaisille. En olisi uskonut, että tässä pisteessä sitä ollaan.  

Yritän kyllä. Mutta moni muu asia puolestaan tahtoo unohtua. Pyöritän kahvipannuani kädessä ja mietin, että enkös ihan eilen pessyt sen. Niin mummun kahvipannun kyllä. Kastelen muualla kukkia ja omaani, ainokaiseeni, lorotan juomapullon pohjia ihan liian harvoin. Huolehdin mummulle lohta ja meetvurstia. Pikkujugurtteja ja Pihlaja-karkkeja. Itse syön mitä ja milloin sattuu. Vien mummun roskat joka kerta ja lakaisen roskat lattialta. Kotona noukin pölypallerokasaumia kouraani joka nurkasta ja yritän muistaa, milloin se imuri täällä lauloikaan. 

Kunnes päätän laittaa toisenkin muistilapun: muista itsesiksin. En mene nukkumaan illalla ennen kuin olen päättänyt seuraavan päivän herkkuruoan. Poljen sisäpyörää ja saunon hartaasti venytellen. Istun kampaajan käsittelyssä ja vaivun jonnekin tajunnan rajamaille pesualtaan hierovassa tuolissa. Reilu kevättukka hulmuten kaivan imurin omasta kaapistakin ja muistelen viikkoa.

Sitä, miten mummu nojautuu lähelle tietokoneen ruutua ihmettelemäään rapakon toiselta puolelta näkyvää poikaansa. Miten mummu ihailee vaihtamaani keittiön pöytäliinaa sen reunaa silittäen. Uutta ruukkukrysanteemia ja hänelle tuomiani paperikarkkeja. Ja nauraa, laulaa ja kysyy sen sadannen kerran samat asiat. Ehdottaa jälleen, että joskos jäisit yöksi tuohon sohvalle. Tänään lupasin jäädä, jos mummu menee puolestani muovailemaan savikukkoja kolmosten kanssa huomenna kello kahdeksan aamulla. Mummu nauraa silmiään siristellen ja tuumaa, ettei hänestä opettajaksi ole, en lähde. Huumorin voimalla pesulle, syömään ja kävelylle. 

Iltavirren jälkeen kuuntelen käytävässä, miten postiluukun raosta kuuluu matalalla äänellä Mä taimi olen sun tarhassas..

Saimaan rantakalliot ja loiske tekee ihmeitä. Viikonlopun lepo näissä maisemissa teki niin hyvää, että tunsin olleeni jossain hoitolassa. Ja olinhan minä! Ystävä oli ostanut maailman parasta sienisalaattia ja laittanut vesikannuun basilikanlehtiä makua antamaan. Hän houkutteli uimaan hyisen virkistävään Saimaaseen. Lumi peitti hiljalleen maan ja me vain olimme. 

Niin kuin kylläinen lapsi lepää äitinsä sylissä, niin on minun mieleni levollinen. (Ps. 131:2)