Ensimmäinen on käsityöt (terkut vaan entiselle kässän opelle). Aivan melkeen nostaligisuutta lähentelee, ku muistelee, että missähän neki viininpunaset ja maailman rumimmat housut on, jotka sitä väsäs joskus yläasteella. No entäs sitten se, kun piti tehdä jokin työ farkkukankaasta? Itsellänihän taisi tulla extramuodikas niskalenkkitoppi, joka oli liian lyhyt, tietenkin joustamaton ja siksi aika hankala, ja ehkä ei niinkään kauniilla adjektiiveilla kuvailtava. Ja onhan sitä päästy loistamaan virkkaus- ja neulomistaidoillakin! On penaalia ja laukkua ja muuta vaativaa. Mutta on niitäki, jotka todella on ollu ja on vieläkin käytössä! Oliko sitten mieluisa aihe vaiko kerrankin oppi oli menny lihasmuistiin ja hienomotoriikka toimi, kun piti tehdä jokin söpö lemmikki tms. No, minullahan se oli tietenkin jonkinsortin gerbiili (R.I.P. Huli) ja sen häntä ihan normi mikä lie ketjuvirkkauksella oli valehtelematta ainaki neljä metriä. Sen minkä nuorena oppii...vanhana unohtaa. Nimittäin täällä on taas puhjennu jokin kutemis eli neulomisvimma ja luennoilla vaan koukut ja puikot kilisee. Lievä kiinnostus alko herätä tämänki neulomiskammosen kohalla. Tai sitten se oli se vilu. Itehän käytän aina talvella villasukkia, joskus yötä päivää ja entisessä kämpässä sai olla heti kahetki päällekäin. Nyt on The Urakka aloitettu ja kyllä sukka tuloo het sellasta vauhtia, ettei kissaa kerkeä sanoa ;) Mutta sen sanon, että oliko pikkusen unohtunu nii oli. Vaan lihasmuisti se on jännä, ku sieltä se jonkin asteinen taito kuitenki rupes löytymään. Lievää turhautumista ja ihme silmukoitten putoamisia ei voi estää, mutta viime lauantain tunnelmaa ei voittane mikään: mummulan tuvassa, vierekkäisissä kiikkutuoleissa, mummun kanssa puikot kilisten neuloa uunin lämmössä.
No vai entäs se toinen heikkous. No se on laajan yleisön yllätykseksi mikäpä muukaan kuin brie-juusto, jonka hyvillä mielin säilytän toisena ja toisenlaisena heikkoutena :)
Onneksi useimmiten löytyy taito nauraa itelle, ja vielä oikeen räkäsesti!
