Lämmin syyskuun ilta. Superhyviä hampurilaisia terassilla siskon kanssa. Fiilistelykävelyä kotiin niin tutun keskustan halki. Nyt vasta on säkkipimeä - parvekkeella lyhdyt ja kynttilät, teetä ja hyviä lehtiä. Kaiken varalta villaa yllä. Melkein luvattoman levollista, akkuja lataavaa.

Vaihdannaistalous on parasta. Toinen saa kyydin ja toinen saa itse tehtyä, ihanaa mysliä. Kaikki on tyytyväisiä!

Viikonloppu alkaa aikatauluttomalla lehtien lueskelulla ja pienillä nokosilla. Tänään yltin tunnilla opiskeltiin veden kiertokulkua. Tiedättehän, miten aurinko lämmittää vesiä, joista vesi haihtuu höyrynä, tiivistyy yläilmoissa sadepilviksi ja sataa alas ja valuu takaisin meriin. Noh, muistakaamme konkretia: lopputunnista tyttö myhäili tyytyväisenä ja tuumasi, miten tosiaan sitten kalatkin tippuu taivaalta sen sateen mukana takaisin meriin. Kieltämättä mielikuva katoille ja pihoille ropisevista kaloista aiheutti hieman hilpeyttä. 

Koulun omat yleisurheilukisat. Kuusi tuntia kuulahommissa sisältää noin 750 suorituksen arviointia, mittaamista ja kommentoimista. Aurinko porotti pilvettömältä taivaalta ja lämpöä riitti. Päivän aikana kipeä kurkkumörkö kasvoi melkosesti, ja yritän poistaa sitä lipittämällä mukitolkulla hunajajuomaa. Ei osaisi olla pelkän kurkkukivun takia poissa töistä. Katsotaan, sanoi lääkäri. 

Haahuroin kaupunginkirjastossa ja fiilistelen taas tuttuja nurkkia näin arki-iltana. Haen pinon levyjä musiikkiosastolta ja painun kotiin kuuntelemaan Hvorostovskia. 

Aamulla avaan verhot ja katselen, miten pullakuski peruuttaa lähikaupan eteen tuomaan tuoreita leipomisiaan. Hetken kademieli. Saisipa vaan ajaa ja peruutella, purkaa ja ja kuitata. Hakea lasti ja toinen ilman, että koko ajan kontrollissa on lauma sähikäisiä. Todellisuudessa toivoin hiljaista, rauhallista työpäivää jossain konttorissa, jossa ei tarvitsisi puhua lainkaan. Viestintää korkeintaan sähköpostilla ja muutama sananen kahvipöydässä. Ei aina innosta ja kiinnosta olla läsnä satakakskytä lasissa. Lähinnä kurkussa oleva piikkikasvi sai haikailemaan toisaalle. 

Ope kato! Kutosluokkalainen poika näyttää käsivarttaan, jossa on iso helakanpunainen rupi ja pahannäköinen iho sen ympärillä. Kysyn, mistä moinen on tullut. No piikkusen sytkärillä pöhhyytin. Ja kato, näin ku laittaa sormet (etusormen ja peukalon) vastakkain nii kynsillä saa raaputettua hyvin ihoa niin, että tulee verta. Yksi, kaksi, kolme...Oliko sulla järkevän tekemisen puute? Joo oli. Niin että tällä tasolla ollaan. Piti muutaman kerran kelata tilannetta uuestaan ennen kun tajusin, että kaverin ajatukset ja tekeminen on oikeesti tällä tasolla. Opeta siinä sitten yhtälöitä. Ei millään pahalla. Hurja keino kerätä huomiota

Toinen sankari solmii jonossa "odottaessaan" naulakoilla olevin kolmasluokkalaisten kenkien nauhat tuhannen umpisolmulle. Onpahan kaverilla tekemistä iltapäivälle. Yritän olla idealisti niin pitkään kuin mahdollista. Oon yrittäny näihin eräisiin sankareihin saaha tuntumaa muulla keinolla kuin naputtamisella.  Kerron uudestaan ja uudestaan, kuinka luotan heihin ja heidän sanomisiin, miten vastuu omasta käyttäytymisestään oppilaalla. Vaan voi että se tekee tiukkaa. Tappelisin välillä mieluummin niitten pullapussien kanssa. 

Tunnemylly pyörii taas. Viha kyllä pistää toimimaan, sisältää paljon poveria. Mutta että kun tekisi mieli karjua ja heittää niskaperseotteella käytävään poissa silmistä. Opettaja-lehden tuoreimmassa numerossa oli pysäyttävä juttu juuri näitä sankareita ajatellen. Jos oppilas saa opettajan raivon valtaan, kannattaa kokeilla empatiaa. Viha haalenee, kun empatia herää. -- On vaikea olla pitämättä ihmisestä, joka näkee sinussa valtavasti hyvää. Pitää reenata ja kovasti. Välillä empatia ei tule ihan ekana mieleen. Mutta kymmenen sekunnin päästä se saattaa olla jo hyvin lähellä ja raivo vähän kauempana. (Tai sitten oppilas on jo ikkunalaudalla menossa ja toinen toisen kurkussa. Idealisti idealisti, älä karkaa!) Katsotaan keväällä kumpi voitti: empatia vai viha.

Eilen illalla poncho lämmitti elokuun viimeisimpiä illanistujaisissa. Tänään ikkunan alla on ollut sivouspäivän myyjiä, joiden pinoista kävin noukkimassa pari mukavaa paitaa. Nyt vuorossa omenat: paistosta ja sosetta. Radiosta hyvää musiikkia, kohta päiväkahvivieraita.

Muistilapulla ensimmäisten kurssikirjojen nimet. Puolitoista vuotta taukoa ja nyt taas parinkymmenen nopan verran uutta settiä. Opintokaverikin on paras mahdollinen. Koetetaan muistaa välillä keskittyä itse aiheeseenkin!

Sitä ennen - viikonloppu ja rauha maassa.

Ei se hyvä päivä tarvi sisältää ihmeitä tai lottovoittoja. Se sisältää yhden kirkassilmäisen kolmasluokkalaisen kommentin: ope sää oot maailman paras enkunope! Kahden viikon ainutlaatuisella kokemuksellaan eikä tippaakaan epäilystä sanoissaan. Että ihan näissäkin piireissä, näillä taidoilla voi olla maailman paras. 

Hyvä päivä oli myös pitkä lehtien lukuhetki parvekkeella. Ihanaa selata kaikki ilmaisjakelulehdet ja mainokset rauhassa, lopetella keskeneräinen Hesari. Haahuroida kämpillä ja vaihtaa puhtaat lakanat. Lähtä etsimään kylpyhuoneeseen isompaa mattoa ja kattolamppuun lamppuja. Palata ilman mattoa, ilman lamppuja, mutta pari koria hattuhyllylle löytäneenä. 

Parvekkeella on paikkaansa etsivien sisustustavaroiden sijoituspaikka. Muutaman euron puuarkku kierrätyksestä sai valkosta pintaan. Ikkunassa pala taivasta. Iltapalaksi voinokareessa, tilkassa vettä, kanelihyppysellisessä ja ruskeassa sokerissa keitettyjä omenoita ja kreikkalaista jugurttia. 

Taitaa vähän hymyilyttää.