Joo se sinun auto on nyt priimakunnossa. Kävin katastaan se ja nyt kelpas niillekin! Meinashan tuo jo itteäki potuttaa ja kiinnostaa, että mikä siinä käsijarrussa on. Tuuhan hakeen!

Ah, mitä palvelua. Ja samaan piikkiin. Kyllä kelpasi aurinkoisen pesistuntien jälkeen kipaista korjaamolle, lähtä leimatulla autolla ostamaan kesän ensimmäistä jäätelöä. Ihan vaan rismasta ja ihan vaan nautiskellen tuossa pihan parkkipaikan reunalle tuodulla puutarhatuolilla. Eläköön eläkeläistalot ja lukuisat istuimet! 

Siinä herkkupöydän äärellä nuoret kollegat istuivat ja ihmettelivät kahden ja puolen viikon päästä alkavaa lomaa, mennyttä lukuvuotta ja herkkujen maistuvuutta. Meillä on ihana tiimi. Ja ajatelkaa! Lyhythihainen mekko päällä tarkeni istua neljän jälkeenkin ja tuntui niin kesältä. Oli jo aikakin. Ehkä huomenna laitan luokkaan kesäloman aamukamman.

Ärsyttää tämä autollinen elämä niin, että vaivun kohta epätoivoissani harkitsemaan potkulautaa auton sijasta. Toisilla on sairaallakierre, minulla nyt katsastus-korjaus -kierre. Ärrinmurrin. Onneksi sama nappisilmä jaksaa aina yhtä ystävällisesti palvella. Raapii päätä ja miettii, että nytkö se jo tämäki katsastaja anto hylsyt. Joka.päivä.pajalla.fi. Tai sitten irrotan itekseni koko käsijarrun ja sanon auton olevan niin hienoa mallia, ettei sitä tarvitse. Koska hyvinpä tuota pärjäsi ilmankin!

Seisoskelin korjaamolla ja kurkin nostetun autoni alle. Viereeni ilmestyi kiharahiuksinen nainen pitkässä trikoomekossa ja 80-luvun vaaleassa farkkupusakassa. Tuumasin siinä itsekseni ääneen, kuinka ne muutamat raapaisut ei näkynykään missään auton keulan alla. Siitäkös keskustelun avauksesta hän innostui! Ja juttua tuli. Ja varmaan toki asiaakin, mutta pajan äänet peitti (onneksi) puheen alle. Kuulosti siltä, että ihan hyvä, kun ei oikein uskalla ottaa lapsia omaan kyytiin. Pitkähkön kolarilistan jälkeen tuumasin, että ihan hyvä on sekin, kun tiedostaa oman ajotaitonsa. Ei aamullakan tarvinnut muuta kuin autoon istua niin jo ajoin yhen mummon päälle. Järkky, onneksi sentään autoilevan mummon. Kuulosti niin hasardilta. Ja samalla oma auto ja ajotaito näytti kolme pykälää paremmalta. Mietin pitkään, miksi nainen näytti niin tutulta. Kotona koneen äärellä sen keksin, googletin nimellä ja bingo. Yks plus yks. Muistikuvat vastasivat aika hyvin todellisuutta entisestä opiskelijapapistamme.

Iltakahvilla viikonlopulta napattu pala äitienpäiväkakkua naamariin ja jo nauratti. Ehkä oma ärsyyntyminen, ehkä tämä ilahduttavan hasardi autoilijapersoona, ehkä nuo ihanat leskenlehdet parvekkeen alla.

Kotona alkaa olla jo aika riisuttu sisustus. Laatikko per ilta on aika hyvä tahti. Koulussa luokassa siivous ja pakkaaminen tapahtuu raaemmalla kädellä. Osa tavaroista Ouluun, osa kaupungin koululle. Vaan on sitä siivottavaa.

Taidetaankin keskittyä ilmaisutaitoon loppuaika äikässä. Motivaatio mihinkään muuhun alkaa olla vähäistä, mutta upeat näyttelijäpersoonat antavat parastansa. Huomenna haetaan rekvisiittaa tehdään överit! 

Työhaastattelussa haastattelija kysyi, mikä minulle elämässä tärkeintä. Noin niinku keveästi ja yhtään kaartelematta. Ihmissuhteet ja rakkaus niissä, vastasin. Sama sille, mitä olisi ehkä odottanut, mutta saipahan rehellisen vastauksen. Tiukka puoltoistatuntinen lauantaiaamulle. Nyt odotetaan tämä viikko. Saa laittaa varpaita myöten ulokkeita ristiin sen puolesta!

Eilen aamulla yksi ystävä kuopsutti kukkapenkkejä ja iltapäivällä toinen tuli moottorisahan kanssa rysäyttämään syreeniaidan. Kaksikymmentäviisi vuotta kasvua tekee melko komean läjän. Viisi tuntia sitä purkaessa katoaa kaikki murheet ja mietteet! Illan kähmässä kolmas hipsi naapurista omien leikkuriensa kanssa: minä tulin tänne sun kanssa porisemaan ja auttamaan. Niin nämä, nämä ne on juuri niitä, mitä pidän tärkeänä.

Tänään lauloin äidille. Ja halasin. Ja enkä meinannut päästä Äidin sydäntä loppuun, kun itketti niin. Täydellisen täyttä tämä kevät ja elo.

Mitäs me lintubongarit. Haettiin koululta minun kiikarit, joita olin oikein talvesta asti haaveillut pääseväni käyttämään. Liekö sillä osuutta asiaan, että hinta niillä oli viisi euroa ja educa-messujen alelaarista kaivetut, kun ei ihan tahtonut osua aina tirppa linssiin. Tai sitten ne olikin teatterikäyttöön tarkoitetut. Käyttäjien lintutietoisuudella ei voinut olla osuutta! 

Pieni vesisade ei haitannut meitä true-retkeilijöitä ollenkaan. Tunnistettiin monta monistuista lokkia, varpusia, västäräkkikin jopa ja sitten pari tunnistamatonta syöksyilijälintua, jotka äkkiä lentää matalalla ja sukeltaa piiloon. Siis liekkö vaikka kuikka. Tahi jokin supersorsa. Sama se niille lajeille. Ei oltu niin nuukia! Neljä veen tutkimusparina ollessa tutkailtiin lintujen lentämistä korkealla ja matalalla, miksi jokin tipu on vaan hiekalla eikä ui, mitä ne linnut sitten syökään ja missä se meijän auto sitten olikaan. 

Ja kiikareilla oli paljon lystimpi kiikaroida autossa. Silleen, että laitetaan ne väärinpäin ja katsotaan sitte, miten kaukana kuski onkaan ja miten näkyy mitsubishin merkki. Aika pro tiimi! Hyvä evästys alla ja vähän mehua ja keksiä autossa. Vesi ropisi kattoon ja sateesta märät retkeilijät huuruttivat ikkunat.  

Aamulla. Vein auton ennen töihin menemistäni autokorjaamolle. Nappisilmäinen vanhempi autonkorjaaja ottaa ystävällisesti vastaan. Tämä hoituupi! Kertoo paljon ihmisestä, kun kello on puoli kahdeksan ja asiakas-suhde on kestänyt vasta kaksi minuuttia, kun toinen kysyy vielä, että milläs pääset sitten nyt töihin? Tarvitko kyytiä, käynkö heittämässä? Hellanduudeli. Eikä todellakaan mikään naistennaurattaja, vaan sellanen vilpitön sulosilmä. Kiitos huolehtivaisuudesta, on kyyti.

Töissä. Aloitan siivousurakan. Kuvistöitä seinältä. Kirjoitustunnilla kuuluu vain kynien suhina ja suiden supina, kun ovat saaneet tarinoihinsa niin jännittäviä taikaesineitä ja juonenkäänteitä. Pisamapäinen sankarini saapuu ja keskeyttää virkistävästi. Silmät loistaa ja oranssi tukka valahtelee silmien eteen hänen heiluessaan. On käynyt tutustumassa tulevaan kouluunsa. Heittäydyn haastattelijan rooliin ja hän vastailee sujuvasti. Ollaan ennenkin tehty tätä. Ensin oikeita, asiallisia kysymys-vastauksia. Sitten hassuttelua perään. Niin liukumäki, ai kolkytmetriä pitkä? Ja siis kymmenen minuutin tunnit, aika cool! Ja  pihalla huvipuistolaitteita? Kyllä me nyt ollaan melko kateellisia. Sitten kompastutaan omaan nokkeluuteemme, esitykseemme, ja nauramme koko luokka. Sille, että hän oli onnellinen. Sille, että tiesimme ja tunsimme kaikki, mille nauroimme. Hymy jäi päälle.

Iltapäivällä. Kuules kuules, kun ei se ollutkaan mikään simppeli se käsijarru.. Ja sitten hän soittaa muutaman puhelun, käymme sanatonta keskustelua kulmakarvoja nostellen ja päätä puistaen, kun merkkiliikkeen kaveri puhuu Japanista varaosan tilaamisesta ja monesta sadasta eurosta vielä tämän potin päälle. Ehkä hän huomasi avuttoman olemukseni, kun ei aikaillut ehdottaa, että hän askartelee osan vanhasta, vähän ylimääräisellä ajalla. Irrotetaanko koko käsijarru nyt heti? Sanon meneväni huoltsikalle korjaamaan kokeita siksi aikaa, soitelkaa sitten. Ootas, ota tämä. Ja antaa kupongin, jolla saa kahvin ja pullan ilmatteeksi. Mikä ihana ihminen öljyisissä farkuissa. Kaikki järjestyy, älä huoli. En, ja minä luotan.   

Kiiruhdan postilaatikolle ennen neljää viemään mummulle korttia postitettavaksi. Poikkean vauhdilla vaatekauppaan ja ostan itsellenikin yllätyksenä kolmenkympin kevättakin. Sopii kuvan sävyihin, jos vaikka tarvitsisi maastoutua. Kauppakadun ylle kerääntyy tummia ukkospilviä, jotka purkautuvat ensimmäisenä kunnon kesäsateena. Sellaisena, joka laskee lämpötilaa äkillisesti useita asteita. Kerkeän ostaa kukkakimpun iltaviemisiksi.

Radiossa kuulen, että veroilmoituksien täyttö on kaatanut verohallinnon sivut. Apua, mikä se viimeinen päivä oli! Juoksen sisälle ja pomppaan mainoksien yli kohti kirjahyllyä. Päämäärätietoinen liike kohti kirjahyllyssä olevaa veroilmoitusta keskeytyy, kun vilkaisen ohimennen mainosläjää ulko-oven edessä. Postikortti, ulkomailta. Luen sen takki päällä, kengät jalassa, avaimet kädessä. Kiitos. En löydä tarpeeksi sopivaa adjektiivia, mutta luottamusta ja lämpöä se ainakin toi. Sitten vasta otan kengät pois ja painan kortin jääkaapin oveen.

Illalla käymme Paltamossa. Ne näkymät ja toukokuun ilta-auringon kirkkaus. Viimeksi käydessäni oli laina-auto, eri porukka, eri tähtäin. Silloin opin, mikä ero on niityllä ja kedolla. Nyt tunnistan kainuulaisen pisteaidan. Takaisin ajellessa cd-soitin pauhasi ja kaksi kaunokaista lauloivat syrämensä kyllyydestä.

Seison öljyisessä autokorjaamossa ja yritän väistellä mustia nurkkia ja likaisia ovenpieliä. Jälkeenpäin annan itselleni tsemppitaputukset olalle, kun itse hoidin asian. Hattua nostan sen alan asiantuntijoille! Omat intressit tahtoo vaan olla moisista asioista yhtä kaukana kuin on sika satelliitista. Sitten varaosaliikkeeseen kip kop kip kop, aurinkolasit päälaelle ja nojaan tiskiin silmäripsiä räpsytellen. Jes, kakskytviis euroa alennusta. Ensi kerralla tekoripset ja toivottavasti pienemmät silmäpussit.

Ajelin ehkä viimeistä kertaa tuota korpitaivalta. Mummulan tuvassa vastassa oli sankka käry. Mummu innostu touhuamaan ja paisto sulle lättyjä. Nyt se pötkähti sänkyyn kaikesta heilumisesta. Papan poski on tutun karhea omaani vasten. Vai niin se on mennyt teillä kummalliseksi siellä Kainuussa, että te niillä majavilla tukitte ne Talvivaaran vesien poistumistiet. Ja korvatkin aivan nousee. Niin kuin aina, kun pappa hymyilee. Hengityslaite rohisee ja pulputtaa. Muoviletkua on sen seitsemän metriä ja mummulla on eilen leikatut hiukset. Kesätukka se olla pitää.

Ne lätyt. Kuusi pientä lättyä pannulla posliinilautasen alla lämpiminä. Reunoilta rapsakat, paljossa voissa paistetut. Ei mitään loufättejä. Avaan ikkunan ja tuuletan käryn pois. Viime syksyn luumusose ja sokeri kruunaa mummun paistamat lätyt. Vielä sain niitäkin.

Illalla paistoin makkaraa leivinuunissa. Sängynpohjalta kuuluu hento pyyntö: toisitko minulle sentin palasen makkaraa? 

Mitä vain haluat rakas mummu.