lauantai 30. maaliskuuta 2013



Lankalauantai. Aurinko on hellinyt lomalaisia! Eilen hiihtimillä järvellä täyttä aurinkoa ja tänään ulkona penkillä vanhoja naistenlehtiä lukiessa (kiitos vaan Tyty!). Pappa potkuttelee liukkaan pihan poikki potkurilla roskia viemään. Mummu on taas sairaalassa. Pappa aukaisee vain puolet parisängyn peitteestä. Laittaa paperilapun ulko-oveen, kun käy mummua katsomassa. Vakiolappu jo. Sellaista se nyt on. 

Ollaan käyty joka päivä mummun luona. Huonekaverina on ihana, vähän jo onnellisempi mummu, joka kertoo hyviä kaskuja. Jos ei päätä kainalossa pääsiäisenä, niin ei koko vuonna, tuumasi hän. Aateltiin mennä kokkoa katsomaan illalla siskon kanssa. Kuulemma, jos sieltä kokolta ylimääräsiä päitä tarttuu matkaan, niin tuokaa vaan tänne! Vähän silittää ja hymyillä. Olla tässä ja nyt, vaikka puheet on jo usein sitten kun minua ei enää ole...

tiistai 26. maaliskuuta 2013



Se oli sunnuntai-iltana, kun ulko-ovella törmättiin. Otin riskin ja kysyin, mahdettiinko tulla juuri samasta osoitteesta. Lyhyt hetki rappukäytävässä, naapuri saa kasvot. 

Tänään hetki sitten. Pim pom, ovikello soi varmaan minuutti sen jälkeen, kun astuin omasta ovestani sisään. Ovisilmästä näkyy naapurin leveä hymy ja harmaat, kauniit hiukset. Kalkatus alkaa heti oven avauduttua: "no hei katos kun en eilen kerennyt, kun koko päivän olin lietsossa, jaa vai tälläinen asunto sinulla on, kun minä ajattelin pyytää sinua käymään, leivoin piirakkaakin sinua varten, tulepas käymään, jooko?" Avaimet taskussa sipsuttelen naapuriin. Ikkunasta näkee ulko-ovelle, osasi siksi tulla pimpottamaan oikeaan aikaan. 

Ihana asunto, ihana naapuri. Kasikymppinen mummu, joka ajaa itse autoa ja hieroo asuntokaupat. Hymyilee niin, että silmälasit meinaa pudota. Silmät elää tarinan edetessä, kädet viuhtoo kuvia kohti. Ja yhtä hämmästyneenä, kun tulinkin istun nyt omassa asunnossani lämmin sienikinkkupiirakka edessäni. Parasta piirakkaa, mitä olen koskaan syönyt. Ei ehkä yllätä, mutta melkein itkuksi laitoin. Niin yllättävästä onnesta soikeana.

maanantai 25. maaliskuuta 2013


Kevätjuhla. Se on muuten äkemmin kuin arvaiskaan! Nyt on kolttu laittaa päälle. Ja ei, ei yhtään liian ajoissa.  Ja ei, ei yhtään väärä lähtökohta valmistautua keväthumuun. Ja kyllä, ystävä osaa pakottaa hankintaan, kun itse ei ymmärrä parastaan.

Atk-tukikerho sai pidettyä palaverinsa tutuilla ja turvallisilla menetelmillä. Tällä kertaa oli erillinen valvoja valvomassa, että toistuvat ja toistuvasti pitkittyvät ruokailuhetket eivät venyneet puoltatoista tuntia pidemmiksi. Kevätkokouksessa puitiin viime kokouksen jälkeen ilmeenneet käsiteltävät asiat perin pohjin (pitkä lista), valmistauduttiin tulevaan kevääseen keräämällä voimia ja antamalla toisillemme palautetta kuluneesta työrupeamasta. Kaikki jäsenet olivat tehneet työnsä tunnollisesti ja asiaan kuuluvalla hartaudella. Ennen kaikkea jäsenten syrämet olivat olleet tuntuvasti mukana kunkin toimipisteen arkityössä. Näitä työvälineita nyt palaverissa tutkailtiin, paikkailtiin ja huomattiin niiden taas eheytyneen ja täyttyneen sunnuntaihin mennessä niin paljon, että kukin jäsenistä sai palata työpisteellensä ilolla. Mutta ihan kuin vieläkin tuossa matolla köllöttelisi pieni paperin rapistelija, kikattava hymykuoppa-kaveri... 



perjantai 22. maaliskuuta 2013

Täällä soi Bach, tuoksuu appelsiinitoscapiirakka ja pitsipaita vie kohti kesää. Ystäväiset saapunee hetken kuluttua ja kauan odotettu viikonloppu alkaa. 

Molemmissa poskionteloissa tulehdus. Hain eilen samaisella reissulla sekä antibiootit että uudet bikinit. Siinä oli hyvä kombinaatio! Mielessä kesä.

Aurinkoa mieliin!

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013


Kukkia, kukkia! 

Pitkästä aikaa tämäkin kukkafiilistelijä virkosi. Parvekkeelle narsissi ja perinteisiin lasipulloihin neilikkaa. Arvovaltaisia vieraita tulossa viikonloppuna. Nyt saa alkaa jo odottaa. Tulkaa jo!

tiistai 19. maaliskuuta 2013




Koko koulun ulkoilupäivästä jäi käteen:

yksi yksinäinen joltain irronnut sompa
muutama pari mystisesti ilmaantuneita kenkiä 
erinäinen määrä monoja
tyhjentynyt termari
punaposket.

Päivän paras anti oli yhdessä tekeminen, yhdessä oleminen. Se, että kaikki paimentaa kaikkia. Se, että kaikki tsemppaa kaikkia. Hyvää tunnelmaa on myös ihana ylläpitää ja lietsoa. 

Mitä nyt Siperiasta puhkuva tuuli olisi saanut olla lievästi leudompi. Oli kyllä niin kylmä, että vaikka luulin varustautuneeni parhaimmin kamppein, niin silti se oli sitä tasoa, että oppilaat liikku itestään pelkän tuulen voimalla. Niin että ei se flunssa ihan tästäkään päivästä lähteny pois. Termarin kuuma tee teki kuitenkin eetvarttia. Oon juonu hunajateetä niin paljon viikon aikana, että alkaa jo etomaan. Suolavettä kurlaamaan, nenähuuhtelua kannulla, finrexiniä, hunajateetä...ja sama rimpsu kohta alusta.

Tuollaset toiminnallisissa tilanteissa olisi mielenkiintoista vaan istua ja havainnoida oppilaita. On nimittäin niitä, jotka jäävät sen luistinpussinsa kanssa kattelemaan päätä pyöritellen muita ja ovat omalla tahdillaan valmiina vasta silloin, kun olisi pitänyt olla menossa jo vartti sitten. Näitä saa patistella: laita, toimi, istu, nouse, syö, juo, muista, mene. Näitä huomaan kannustavani myös herkiten: hienoa, hyvin toimittu, uskalsit hienosti, teitpä taitavasti, olitpa reilu. Sitten on niitä, joiden luistinpussi ei ole edes lähiulottuvilla, vaan siellä edellisessä toimintapisteessä. Näiden kanssa saa hengittää syvään, toivoa oma-aloitteisuuden kasvamiseen tukea myös kotoa. Ja, että lopetettaisiin se kinttaiden laitto käteen neljäsluokkalaisille. Onneksi on myös niitä, jotka pystyvät toimimaan ohjeiden mukaisesti, laittavat luistimet itse jalkaan, järjestelevät tavaransa yhteen läjään ja kysyvät itse: "Voiko mennä?". 

Eniten minua ovat lopulta opettaneet kuitenkin ne lapset, jotka eivät ole ehkä paikalla siellä, missä pitäisi. Ei ehkä aina tavarat mukana (ja ne oikeat tarvittavat) silloin, kun pitäisi. Lupaa lähtemisiin ei muisteta kysyä. Mutta että on oma-aloitteisuutta, kekseliäisyyttä, toimeliaisuutta ja luovuutta keksiä itse ongelmaan ratkaisu. Ne on ehkä niitä oppilaita, jotka kiipeävät pianon yli päästäkseen roskakorille, keräävät kasvion kaikki kaksikymmentäviisi kasvia yhdellä ainoalla aamuisella koulumatkalla ja niitä, jotka teippaavat monojen uupuessa talvikenkänsä jesarilla suksiin kiinni - ja hymyilevät tyytyäväisenä ratkaisuihinsa.  

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013









Reissusta kotiuduttuani otin pienet nokkaunet ilta-auringossa, nettiradio päällä. 
Ihan niin kuin olisi ollut sylissä koko viikonlopun.

Ne kirsikkapuun oksat, muistatko? Kovasti luotin Prisman kukka-altaaseen, mutta eihän ne kunnolla kukkineet. Homehtuivat paremminkin, kun en raskinut heittää pois. Luin äsken viikonlopun Hesarit. Lehti muistutti kirsikka-ajasta toisella laidalla palloa. Lähtisin uudestaan, milloin vain.  



maanantai 11. maaliskuuta 2013



Laitetaan hyvä kiertämään. Käy lukemassa taustat ja katso klippi. 

Taidan sittenkin olla pikkuisen pehmo tällaisille. 

Loman sokeritankkaus teki tehtävänsä. Ensimmäinen arkipäivä ja kunnon vierotusoireet sokuriherkuista. Muorin 60-v. yllärijuhlinnat herkkuineen oli huipennus loman pikkuherkuttelulle. Kaakkua ja paakkelssia. Äsken piti aivan taas koluta kaapille tonkimaan kätköjä. Sattuneesta asumismuodosta johtuen yllätyksiä ruokakaapista harvemmin löytyy. Tulkaa piilottelemaan patukka tai pari! Nyt onneksi viimeinen joululahja-sokeripommi pääsi käyttöön. Joo-o, jopa marmeladi kelpaa tässä hädässä. Hyvä ku en alkanu kaakaota vetämään suoraan purkista! Samalla on hyvä luea Hesarin karkkianalyysia: vihreissä kuulissakin on sokeria 64g/100g. Neljä erilaista puolikasta riitti tuhoamaan tuskan. 

Kannattaa muuten tarkistaa aina, että parvekkeen ovi on menny kunnolla kiinni lomalle lähtiessä. Eilen oli iltasella aika vilposta. 

perjantai 8. maaliskuuta 2013

Jätän auton tarkoituksella kauemmas, että saan kävellä Raatista keskustaan siltoja pitkin. Voi Kemiraa, kun tietäisi, miten nuokin tuprut ovat niin tuttuja, että aivan läkähtyy. Pakkaspäivä ja ajoittaista aurinkoa. Kävelen silmät kiinni ja avaan ne vain tarkistaakseni törmäyskurssit. Itsekseen hymistelyä ja hymyilyä. Aurinkolasit tilaukseen ja ajatuksissa jo kesä. Sitä ennen monesta tutusta asiasta ja ihmisestä luopumista. Mutta tänään tuli voimakas tunne: tänne vaikka päälleen seisomaan. 

Kohta alkaa tapahtua, muori täyttää pyöreitä. Pientä kivaa ja tärkeitä ihmisiä. Sankari tietämättömänä.


tiistai 5. maaliskuuta 2013

Myönnettäköön - olen pääsemässä pois hiihtovihasta. Ensimmäisen hiihtovuodatuksen jälkeen olen hiihtänyt jopa useasti! Siis kehuttavat kolme kertaa vapaaehtoisesti ja kaksi kertaa työn puolesta. Laskeskelin, että tätä menoa 50 km (pienet tavotteet, upeat ylitykset) tulee täyteen ennen juhannusjuhlia. Ja se on viiskymppiä enemmän kuin viime vuonna. Tai sitä edellisenä. Tai sitä. Sitä paitsi vertaistukeakin löytyy ja melko paljon. Hiihtotekniikkanäytteen demomnstrointi sai eilen ihanaisen kolmivuotiaan kiukkupuuskankin laantumaan. Kyllä äiti ja se hassu täti näytti sellasia heilautuksia, että kattokruunut olis helissy. Millonkahan olisi sitä paitsi ollut hiihtoloma, jolloinka olisin ottanut sukset mukaan. Diagnoosi: vanhentuminen. 

Mummulareissu kariutui herra Yrjöön, joka ilmaantui sinne. Tehtiin muorin kanssa ex tempore yhteispäätös lähteä kuitenkin isotädin luo päiväkahviajelulle. Käytiin syömässä, istumassa, nauramassa, itkemässä, rasvaamassa selkää ja ihastelemassa sitä positiivisuuden ja rakkauden määrää. Kaiken lisäksi, montako kasikymppistä tiedät, joka haaveilee sipseistä ja dipistä? Arvostan! Ja kävin kipaisemassa kaupasta kermaviilin ja dippijauhepussin. 

Äiti-tytär -suhteen koetinkivi nro. 2. (nro. 1 on tytär ratissa ja äiti kartturina ison kaupungin keskustassa) osoittautui mielenkiintoiseksi. Älypuhelin rantautui lupaavasti tähänkin tupaan. Nostan hattua jo näistä opituista taidoista! Äitini on pro. Silti Lumialaiseen opettaminen ja 'vatsupiin' perehyttäminen ite auton ratissa ollessa ei ollu helpoin yhtälö. Kun se on kosketusnäyttö, ei painonäyttö. Kun se pyyhkäsy on vain hipaisu. Sitte painat kevyesti sitä vihreätä kuvaketta, joo hyvä, sitten sen henkilön nimeä, ja sitten kosketat sitä harmaata aluetta, kyllä voit kääntää sen tässäkin poikittain. Sitten voit painaa sitä klemmaria...

Kaikki hengissä, viestit suurin piirtein perillä ja virhenäpyttelyille naurettu. "Se ei avaa sitä kuvaa!! Odota se lataa sitä..."Ai, minä kerkesin jo sulkea" Ja kaikki alusta... 


lauantai 2. maaliskuuta 2013

Piti muutamaan kertaan tarkistaa, että oliko se lukusarja kännykän näytöllä sittenkin päivämäärä eikä kellonaika. Ensimmäinen lomapäivä valkeni 14, 5 tunnin yöunien jälkeen oikein hyvänä. Huh mikä määrä unta kertarykäyksellä. En sentään laskimella tarkistanu unimäärää, mutta lähellä oli. Ai univelkaako? Ilmeisesti. Ai edellinen yö yökouluako muka painoi? Ilmeisesti.

Yökoulusta tuli itelle ihan nostalgiset muistot mieleen: sipsien tuoksu, makuupussien kahina (makuupussien tuoksu) ja iltatirinät. Mutta minä en kyllä ite ollut noin kuuliainen kuin nämä omani. On ne tottelevaisia! Iltasadun ja hyvien unien toivotuksien jälkeen kuului vain makuupussien kahinaa ja hyvin pientä sipinää. 

Olen nauttinut yksittäisistä aurinkopäivistä. Kuulemma ei ollut näin pimeää talvea sitten 25 vuoteen, kertoi kalamies. Kuva viikon takaiselta hiihtotunnilta. Välillä kieltämättä tuntee itsensä etuoikeutetuksi tällaista työtä tehdessään.

Mutta nyt työpuheet pois. Se on loma, se on sukset mukana, se on pitkiä yöunia. Loma alkoi eilen päiväjumpalla, muhkealla kermamunkki-kahveilla ja häikäisevällä auringonpaisteella. Ja mahtavalla kyytiseuralla Ouluun. 

Soitelkaa, ohoi! Tää ottaa rennosti ja syö yökoulusta jääneitä karkkeja.