Ensimmäistä kertaa toppahousut jalassa. Hyytävä viima Siperiasta puhaltaa talvitakinkin läpi ja -12 tuntuu pahalta ekoiksi pakkasiksi vesituhnun jälkeen. Kuvan näppäsin kännykällä eilisten liikkatuntien jälkeen. Nuo vanhat kuuset ja niiden takana oleva vaara, korkeat ikkunat ja leveät ikkunalaudat. Välillä kouraisee ajatus niiden tulevasta kohtalosta. Mutta laskeva pakkasaurinko teki niille niiden arvonsa mukaista kunniaa.

Ensin ajattelin, että kirjoitan aamuisesta kommentista, jonka oppilas kirkkain silmin esitti kässäntunnille järjestäydyttäessä: ope, äiti kysy, että sää voisitko sää korjata tän. Rikkinäinen pipo - sellanen hoo et ämmän muutaman euron ja siinä rispaantunut reikä. Hämmästynyt ja sanoja etsivä ilme taisi kertoa tytölle paljon, mutta varminsin vielä, että kyllä opella taitaa olla nyt sen verran muutaki tekemistä, etten kerkeä teidän auttamisen lomassa moista pyyntöä toteuttaa. Ehotin, että voin kyllä neuvoa tyttöä korjaamisessa. Kuulemma kotona ei ole välineitä parsimiseen. Pipo jäi naulakkoon. Meinasi naurattaa melkosesti ja jälkeen päin opehuoneessa niin tekikin, mutta samalla kirpasi jokin muu. Maalaisjärjen, yrittämisen ja ehkä opettajan roolin ymärtämisen puute. Koska tuskin rahasta oli puute. 

Mutta niin, ajattelin kuitenkin kirjoittaa, kuinka ajatukset on iltaisin paljon yksinkertaisimmissa asioissa. Tänään taas havahduin sisäpyörän selässä, että mietin iltapalaa, huomista ruokapuolta ja tulevaa viikonloppua. Elämän suuria kysymyksiä. Huomenna jo näemmä mukavaksi perinteeksi muodostuneelle palkkapäivän kahveille muutaman työkaverin kanssa. Sitten tiedossa mahtavan gradukaverin nostalgiavierailu ja vähän pikkujouluisteluja. 

Nyt sitä suunniteltu iltapalaa. Vastakeitetyn lämmintä mansikka-raparperisoppaa kera Bachin jouluoratorion. 

Välillä tultuu melkeen luvattomalta tuntea näin paljon intoa, iloa ja tyytyväisyyttä. Pimeyttä koko marrasjoulukuun taite täynnä ja kiirettä enemmän kuin jaksaisi aatella. Silti - moni asia loksahtaa paikoilleen positiivisen kaiun kera. Ihana valmistella joulua töissä, vaikka arvioinnit ja joulujuhlan tuoma ajan rajallisuus on sitä todellisuutta. Tänään askarreltiin koko aamupäivä: joulukalenteri luokkaan yhdistettynä geometriaan, toinen erilainen mokoma käytävään tuomaan joulukuun tuntua ja vielä komeita kolmiulotteisia kuusia koristamaan juhlasalin seinää. Ensi viikolla tonttujen vuoro. Seinän joululaulujen toivelistalta musiikkia taustalle ja kartongille kyytiä. Samalla ihanaa puheensorinaa, joulutunnelmaa ja auttavaista mieltä. Onko joulunalus aina näin ihanaa?

Kotona kynttilävarasto hupenee ja joulutähti palaa illat pitkät. Jumppatouhut tuo virtaa ja ihanaa rytmiä arki-iltoihin. Tänään on vieläpä ensimmäiset pikkujoulut.

Joulun odotus alkaa myös jokavuotisesta joulukalenterin tulemisesta. Sitä kerkeää aina jo odottaa. Kiitos äiti!

Taidan jatkaa hyvän mielen myhinää.

Eteisessä haisee kumma. Ihan niinku olis joka päivä valkosipulipäivä. Mutta vain eteisessä. Muistin yhtäkkiä eilen illalla oksankarahkat, jotka lepäilivät parvekkeella. Toinen pääsi siihen yksinäiseen koukkuun ruokapöydän vieressä ja sai tähdet tasapainokseen. Toinen pääsi eteisen peilin päälle saaden kanelitankoja ja kuivatettuja omenasiivuja kaverikseen. Toiveissa joulun tuoksu.

Hämärähommia. Viikonlopun ihanuus ja iltamyöhällä keksityt ideat. Koti on mielentila.

Punasta pimeyteen, ohoi! Aivan omin luvin tökkäsin punaiseen joulukynttelikköön kynttilät ja samalla lupasin itselleni, etten enää koskaan osta Rainbow-kruunukynttilöitä. Sietäis nakata jorpakkoon moiset murenevat ja vain päällä valkoinen kunnon steariini -hömpötykset. Siihen se pääsi pöydälle aamuvaloksi, aloittamisen iloksi. Joulutähdet ja muut tähdet ja valot parvekkeella muistuttaa myös kohta tasan kuukauden päässä olevasta ajasta. 

Eilen pitkästä aikaa, ja oikeestaan ekaa kertaa tälle lukuvuotta, lähdin tyytyväisenä sisäkengät jalassa töistä. Heijastinliivin sentäs muistin viimetipassa nykiä takin päältä, mutta minkäs teet. Sama keli melkeen kuin viime kesänä niin eipä tuota eroa huomaa. Lunta kiitos!

Tänään päivän saavutus oli onnistumisen hetket monta viikkoa jo hirvittäneessä vasenkätisen tuittutytön opettamisessa neulomaan. Bingo! Osu ja uppos, kertalaakista. Voisin melkeen lisätä CV:hen. Toisille taas kahden puikon ja lankasyttyrän taisto on motorinen mahdottomuus. Kadonneiden silmukoiden ja työkyvyn metsästystä: ope mää oon aivan työkyvytön! Tarpeellinen sana tuntea noin niinku nelosluokkalaiselle.

Nyt karkkipurkin pohjalta vähän Wiener nougatia ja lakritsaa. Kokeiden korjaamisia ja kolmen tenorin joululauluja. Kohta joogaan. 

Piristäkää itseänne, toverit!

Jokavuotisella joulutähdenlampun metsästyksellä löytyi kaikkea muuta kuin sitä tavoiteltavaa. Löytyi valokuvauskurssin tuotoksia, viisi vuotta vanhoja mustalaisen päiväkirja -lippulappuja, ystäville tehty hääohjelma, pariton punainen lapanen, ikivanhoja digikuvia cd-levyittäin, äidin Kanadaan minulle lähettämiä kortteja ja oman lukioaikaisen opon tekemä luonne- ja ammatinvalinta-analyysi. Aika mukavaa luettavaa näin tiettyyn ammattiin päätyneenä. --sinusta löytyy siis myös rohkeutta, iutsevarmuutta ja kunnianhimoisuutta. Olet tarmokas, innostuva sekä optimistinen. Pyrit vaikuttamaan ja johtamaan. -- Kartat teknillis-tieteellisiä ongelmia ja tehtäviä.  -- Selkeimmäksi piirteeksi sinussa nousi sosiaalisuus. 

Sosiaalihiiri on nauttinut viikonlopun tuomasta sosiaaliannoksesta. Perjantaina yksiö toimi rantasaunan korvikkeena vallan mutkattomasti. Eilen mukavaa yhdessäoloa ja lautapeliä. 

Viikonloppuun mahtui myös jouluruoista puhumista, kaatuneelle vanhukselle ambulanssin tilaamista, spinning-kengistä nauttimista ja myöhään nukkumista. Ulkona on nyt jo niin pimeää ja harmaata, etten kehtaa sinne nokkaani näyttää. Eilinen tehopäivä tasapainottuu sunnuntaina levollisella villasukka-hesari-kätköfiilistely ja nörttäyspäivällä. 

Kuva on toivekuva viime helmikuulta. 

Viikonloppuna viisastuu. Ei tarvittu Tabermania tai muuta osoittamaan, mitä rakkaus on. Se on porkkanoita kellarinrapusta. Se on omenoita vanhan saunan talvisäilöstä. Se on itsetehtyä sienisalaattia purkillinen mukaan. Ja ennen kaikkea niitä halauksia ja pusuja. 

Ihmeellisen ihana paikka.  

Selkä lämmintä uuninkylkeä vasten ja puhelin polvella. Melkein jopa pikkusen pahalta tuntuu tuoda näin nykyaikaa tähän tupaan. Melkein vaan. Mummut kilkattaa puikoin ja jutuin kiikkustuolissa. Sauna lämpiää ja vanhat Kotiliedet odottaa lukijaa. Huomisen isänpäivän sankari pyysi, että mitäs jos hakisit ihan residenttikahvia huomiseksi. Ja sellasen jäätelökakun varalta. On sille ja meille muutaki herkkua, mutta piti käyä kipasemassa Pesolalta vielä herkkuja hellyyttävälle. 

Rutiinit tekee eetvarttia. Oli ihanaa olla eilenkin ennen kymmentä nukkumassa. Aamulla taas vaihdettiin unikuulumiset mummun kanssa kahvipöydässä ja stooria mummulla riitti: Me oltiin papan kanssa molemmat sellasena kipsimallina. Minulta ne kipsas tämän oikean ronkan ja papalta vasemman jalan polvesta alaspäin. Tekivät niinku näyttelyn niistä kipsimalleista. Minä kyllä sanoin, etten pääse tämän kipsin kuivattua pois tästä ilman, että se hajoaapi. Ja niihän siihen tuli iso reikä, kun yritin kiemurrella siitä pois nätisti. No siitä lähettiin papan kanssa vattupusikkoon ja vatut oliki heti sellasia isoja peukalonpään kokosia. Pappa sano, että ne oliki niitä, mitä ne nyt olikaan, niitä poisenmarjoja. 

Nenäpäivä tänä vuonna meni mukavasti kaksi vuotta sitten ostetulla nenällä. Vähän liian kovaa muovia ja hankalat kumirenksut. Uudistettu olisi pehmeä ja mukavampi. Tässä ilmastointi toimi heikosti ja nenä olisi helposti muuttunut räkäkupiksi, näin suoraan sanottuna. Eilen illalla kymmenen jälkeen unta odotellessa muistin yhtäkkiä koko päivän, kaivoin kätköistä punanenän ja muutin aamun uskonnontunnin aihetta auttamiseen ja kehitysmaiden lasten tilanteeseen. Illalla nenä päässä oleminen tuntui huippuratkaisulta, mutta jännä, kun aamulla kuuden jälkeen ei riemu ollutkaan niin herkässä. Mutta ideaa ei pureta! Nenä päähän ja menoksi. 

Huomiota sitä ainakin sai: kahdella välkkävalvonnalla kerkesi moni tulla kyselemään turvonneesta punanenästä. Ai kellä? Höpö höpö, narraat! Onhan sinullakin nenä? Pikkusten kanssa oli varsin mukavaa hassutella. Opiskelijat luokan perällä, kollegat ja omat oppilaat. Päivä on monelle jo jonkin verran tuttu, mutta sen taustaidea hyväntekeväisyyskampanjana oli monelle uusi. Tänään nenä sai, mitä halusi! Näkyvyyttä auttamiselle ja positiivista vetoa hyvän asian puolesta. Sitä paitsi - tuli niin mahtavia ajatuksia lapsilta! Näitä päiviä lisää.

Ja uskotteko, millaisen lopun sai perjantainen nenäpäivä? Mummulan tupaan astuessa tuoksui omenapaistos ja kaksi yhtä ihanaa halausta siirsi ajatukset viikonlopun taajuudelle. 

P.s. Täytyy tunnustaa, että yhdestä asiasta jänistin. Herkuteltiin luokassa ajatuksella, että menen nenä päässä lääkäriin, joka oli iltapäivällä. Lupasin harkita asiaa, mutta ajatella, jänistin! Tai sitten alitajunta suojeli sitä toista tajuntaa huumorintajuttomalta valkotakilta.

Ihan vaan sitä tulin tänne kertomaan, että hyvä arki on parempaa kuin keskinkertainen juhla. Hyvä arki on tällä hetkellä tätä: 

- Uuden jakson ainekset osoittautui upeaksi - mikä ilo, mikä into, mikä yhdessä tekemisen meininki!

- Joskus on kiva tuoda työt omasta luokasta alas elämän keskelle. Tai istua pääosin yksin sohvalla töitä tehden muiden piipahtaessa siellä omilla asioillaan. Tänään ompelin neulepöllön palasia yhteen.

- Piano, joka on raahattu opettajanhuoneeseen, sai tänään lämmitellä tätä fiilistelijää ensimmäisiin joulusoitteluihin. Ah, kaikki ne tutut joululaulut, mitä vuodesta toiseen on ihana lauleskella.

- Kaksiääninen lauluhetki työkaverin kanssa. Sitä toivottavasti lisää joskus!

- Ilta salilla. Ensin jumpata aivan mehut irti, sitten saunoa pitkän kaavan mukaan ja lopuksi vielä glögiä ja pipareita naistenlehtien kera. 

Toivottavasti kademieli ei iske kellekään. Nimittäin pitkästä aikaa tuntuu taas siltä, että oma elämä on juuri nyt sitä parasta. 

P.s. Katoin tuossa Obaman kiitospuheen. Huh, tuota rapakon toispuoleista poliittista retoriikkaa. Aika tunteisiin vetoavaa, aika karismaattista. Niin omanlaistansa, mutta mielenkiintoista seurattavaa!

Jonakin päivänä olen puu,
ja tuuli laulaa oksissani
ja aurinko tanssii lehdilläni,
ja olen vahva ja kaunis
  kaikkina vuodenaikoina.

K.Gibram

Yhden yön valmistujaismökkikeikka korvessa kahdeksan muun kanssa oli voimakas. Upeita naisia!

Viime viikon lumet suli pois, mutta tänään avatessani verhot meinasin aivan hämmästyä lumen määrästä! Toki armas räntäkeli näyttää nyt jo toista puoltansa. Sunnuntain rauhallisuus jatkuu säätä uhmaten. Nyt pihalle.