Reaaliaikaa kerrankin. Ukkonen jytisee ja vettä tulee aivan hulluna. Minä seison terassilla lasken sekunteja välähdyksistä - nolla. Melkeen tarvis korvatulpat. Tämä se on lystiä!

Nyt mansikkakakkua.

Hailuoto parin viikon takaa, kuten jäljessätulijan päivitysten kuuluu. Nostalgia havisi, kun tuttu jengi lisäosineen loikoili mökillä, söi ja saunoi just niinku ennenki. Nyt ei käyty kuitenkaan renkaat vinkuen ja takajouset ulisten Lidlissä ruokaostoksilla. Oi niitä aikoja, kun halapaa sipsiä, karkkia ja limukkaa raahattiin niin, että tekeminen (syöminen) ei takuulla loppunut kesken. Ne vihreä-valkoset kirpeät omenarenkaat. Niitä! Ja parinkymmenen sentin höttösuklaalevyjä, joista tehtiin banaani-suklaata takassa. Ja juustoa oli pizzassa niin, ettei lasagnesta erottanu...Yngh. 

Kuvasta näkyy, kuinka vieno kesätuuli asetti tuolloin tietynlaisia vaatetuksellisia pakotteita. Nytpä ei aseta! Intiassa kuukin on kuumempi, oo hiiohei..

Huomenna muuttopuuhiin lähi-itään.

Seilin saarella tuoksui voimakkaasti ruusu. Äiti tuumasi, että tuoksuu lapsuus. Pari viikko sitten syreenit tuoksuivat aivan moottoritietä huristellessakin. Sillon tajusin, että syreeni ja sen tuoksu on minulle sitä lapsuuden tuoksua. Ja sama viheliäinen pensasaita raapii selän ja käsivarret, kun sen alta leikkaa nurmikkoa. Sietää tuoksusta huolimatta saada leikkuutuomion. 

Mutta ne tuoksut. Syreeni, mummula, äitin vakiohajuvesi, Dove-rasva, mustaherukkapensaat. Onhan niitä. Yliherkästä hajuaistista on joskus vaivaa, mutta esimerkiksi aikoinaan kesätöissä kotipalvelussa oppi aavistamaan asunnon ja asukkaan tuoksusta (hajusta) paljon asiakkaan elämästä. Viemättömät roskat, tupakka, viina ja tiedätte kyllä mikä on yhdistelmänä sellainen, jonka mielellään hukuttaa Tolun tuoksun alle. Siksi tietyistä pesuaineistakin tulee muistoja mieleen. Millä pesuaineella on siivonnut missäkin ja mitä hajua hukuttanut milloinkin. Edelleenkin omenan tuoksuisella astianpesuaineella tiskatessani muistan aina yhden pariskunnan Meilahdessa. Ja edelleenkin muistelen kaihoisasti kuivuneita ja tiskattavia kissanruoka-astioita, kitumillille tarjoiltavia puolimätiä silakoita ja lämmitetyn Saarioisten valmisriisipuuron tuoksun.

Nyt iholla tuoksuu aurinko, bensa, leikattu nurmikko, maali ja tärpätti. Nam, mikä koktail.

P.s. Ei, blogistani ei ole tullut wannabe-luontokuvablogi. Toisaalta voisin esitellä huikaisevia luontokuvia suoraan Oulangan kansallispuistosta vuodelta ysikasi. Leirikoulussa Kuusamossa sain innostuksen kuvata koskea, koskea, kalliota, puita, koskea. Ja muutama salamalla kuvattu täytetty eläin lasin läpi. Mitäpä sitä muuta ihminen muistoksi kaipaa, kun kahta filmirullallista henkeäsalpaavia luontokuvia. Ja siis täysin pelkkiä niitä. Tyylille uskollisuus on aina ollut vahvuuteni.

Onneksi lähdin. Virkistäviä ihmisiä, ajatuksien tuulettumista. Ja vielä öinen usva. 
Hieno paikka tuo Kempele.

Ship ahoy! 

Löysinpä taas yhden mainion syyn olla lomalla kesäisin. Pääsin turistiksi purjeveneen kyytiin Oulun edustalle, nykimään purjeen köysiä ja ihastelemaan ulappaa. Ja mikä ilma, mikä tiimi, mikä kokemus! Oon jo ilmottautunu pitempien reissujen laivakokiksi heti, kun pursi lipuu kauemmas. Kyllä meri tekee mielen levolliseksi ja lomalaisen tyytyväiseksi. 

Kiitos - ja kiitos myös uusintaa!

Sadepäivän ilo.

Yösyrännä.

Yösyrännä. Tämän kesän hohto on kesäöissä. Landeilijat kokoontuivat alkuviikosta saunomaan yötä myöten. Kiitos! 






Loma on mielentila.

Jos jossakin, niin kesäisessä vesisateessa on kesä. Ja siinä, että kastuu kasvimaan kitkemispuuskassaan likomäräksi, sillä kitkijä ei malta lopettaa enää loppusuoralla siinä tiedossa, että uutta kitkemispuuskaa saattaisi joutua odottaa taas monta viikkoa. Mutta  kerkesinpäs nykäistä multasormilllani matkaan vielä muutaman reilun raparperinvarren. 

Nyt paistaa aurinko ja täällä tuoksuu piirakka. Saisit tulla kahville!

Lomailu tekee laiskaksi. Tai sitten laiska lomalainen laiskistuu lomalla aivan entisestään. Sama se, koska loma maistuu aina vaan paremmalle! Vaan enpä toista hetkeä muista, jolloin näin rehellisesti on aivot hyllyllä ja suunnitelmat vain maksimissaan muutaman tunnin päähän. 

Eilen taistelin armaan tietokoneeni kanssa rehellisesti sanottuna koko päivän. Tuhannen Asus live updatet ja muut (siis se joka käyttää konetta eniten ja painelee päivityksiin vaan kyllä kyllä ilman, että tietää mitä päivittää) oli suoltanu koneen täyteen Asuksen omia muka hienoja ohjelmia ja mitä lie fun centereitä niin, että näyttöki bugitti ihan kummasti. Näyttö veny ja suurentu niin, että taustakuvana ollu ATK-klubin kevätkoivukuvaki näytti varsin railakkaalta. Saatiin muuten melko paksut pohkeet. Nyt kun koneella on kaikki hyvin, on myös omistajansa tyytyväinen. Mitä opimme? Laihdutusniksin yllättäville venymisille. 

Nyt mansikkapenkkiin lehtiä nyppimään, että marjatki kypsyis joskus, jos nyt aurinko taas paistaisi, että kahen rivin penkistä nousis omiaki mansikoita, jotta ei aina tarvis mansikkatuskissansa ostaa sikahintasia pikkurasioita, sillä eihän tässä malta oottaa hintojen laskuja.

Turust

Rantapiknik, kalliopiknik, laituripiknik.

Laiturikahvi, pysähdyskahvi, kahvilakahvi.

Matkaeväs, syöntieväs, retkieväs.

Loma Turus oli ja mäni, mutta mieli palajaa sinne vielä tuon tuostakin. Lokoiltiin joella ja sen varrella päivät, illat kallioilla ja luostarissa yöt. Suosittelen muuten lämpimästi Turun keskustassa olevaa Birgittalaisluostaria kaikille, jotka haluaa edullista, siistiä ja äärettömän sydämellistä majoitusta aivan sykkeessä. Autopaikat, suihkut, aamupalat ja siniset orvokkilakanat ja kaikki. Pyyhkeetkin oli paljon nerokkaammin kuin hotelleissa; oli vaaleanpunaiset yhdelle, siniset toiselle ja keltaset kolmannelle. Ei kuule tullu hätä, että kenenkäs varvaspyyhe tämä nyt oliki.

Yks ois jääny luostarin rauhaan, toinen spitaalisten entiselle parantolasaarelle Seilille, ja kolmas ikuiselle nollat taulussa -lomafiilikselle. Matkaseurue oli toimiva, huolto ja muonitus onnistunut sekä seura itsessään erinomaista. Tää Turku on mulle kesäisin jo niiin perinne. (Kokemus 2 kpl.)