maanantai 28. maaliskuuta 2011

Luomisen tuskaa ja motivaation hukkateitä.


Ilmoitusluontoisena asiana ilmoitan, että ken kuvia reissustani halajaa nähdä, olen alkanut ripottelemaa niitä kyseisten matkapäivien kohille. Että eipä enää urputeta, että häh, missä todistusmateriaalia. Voitte itse kunkin näppäränä käppäränä mennä kattelemaan reissun alkupäästä lähtien. Homman on vaan hiasta ku heinänteko, niin ei ihan äkkiseltään kaikkia kuvia rykästä näillä mokkulan nopeuksilla. Välillä toki runsaudenpula ja valinnanvaikeus ovat seuralaisinani, sillä sitä yllättää itsensäkin, että montako kuvaa kymmenen päivän aikana kerkee ottaa. Annan vinkin: yli kolme, alle 15 000. Luulis teijän matikkapäällä laskevan mun sorminäppäryyden, liipasinnopeuden, matkapäivien ja nähtävyyksien välisen yhteyden. Siinäpä teille pähkinä purtavaksi.

Nytpä elo ja arki näyttäytyy jo vallan mainiolta yhtälöltä. Uusien harrastuksien melskeessä ja niistä virkistäytyneenä tuntee aivan uhkuvansa uutta intoa! Oon taas pitkän tauon jälkeen löytäny ruohottuneen polkuni tuonne uimahallin suuntaan. Oli polussa tietenki jonku verran kaivamista, sillä täällä päin Suomea kesä tulee näemmä lumen kera. Näin meillä. Vaan johan sitä jalkakoipireisi-vaivanen nauttii, kun ei tarvi potea kinttua liikkuessa. Ah ja ah. Ainahan sitä toki on liukastumisen mahollisuus tai minkä lie vesikrampin (vai -kauhun?) vaara, mutta jos nyt optimistisesti aattelis, että hän on löytänyt tähän kinttuun sopivan lajin taas vähäksi aikaa: vesijuoksu ja itseohjattu (kera kuiskikaiskin) vesijumppa. Voi huononpaanki kuluttaa viimeset pennosensa! Ja sauna. Älkää puhuko mulle edes mistään omista, kämpässä olevista saunoista!

Niin mutta se tuska ja motivaation pula. No se gradupa hyvinki! Ilmeisesti homeiset opukset vuosisadan takaa alkaa takkuamaan. Ku niiltä ei voi kysyä mitään! Ku niille ei voi esittää tarkentavia kysymyksiä! Ku niidne kanssa keskutselu on verrattaen yksipuolista! Ja vielä kirjaston nurkkien takaa kuuluu kirjasto-sedän mielenkiintoa herättävä kommentti: "Pitäishän niitten aataminaikuisten komiteamietintöjen olla jossakin!" Heh heh. Muutkin ovat siis kiintyneet näihin rapistuviiin otuksiin <3

Hän jättää luomisen tuskan (siis luominen tuska, luit oikein) huomisaamuun ja aikoo nähdä rauhallisempia unia tänä yönä. Viime yönä jäätiin poikittain vyöryvän bussin alle siinä Iskon Nesteen risteyksessä.

Nukumme hyvin!

perjantai 25. maaliskuuta 2011

Säteilevä arki.





Arki kait se enää vastaan lonkottaa, kun unelmat on toteutettu jo. Sunnuntaina kämpille tullessa piti pariin otteeseen harrastaa yksinnaurua, yksinlaulun sijasta, sillä oivat kukankastelijat olivat jättäneet reissusta tulijan iloksi jälkeensä jotain hyvin aiheeseen sopivaa. Oli oikeaoppisia säteilynmittauspaikkoja, suojamaskeja, ohjeita länsimaisiin ruokailuvälineisiin. Oli tervetulo-plakaatia ripustettu narulle poikki olohuoneen (eilen vasta otin sen irti, hyvä tilanjakaja), kahvit ladattu keittimeen valmiiksi ja leipä pöydällä odottamassa kulkijaa. Tästä toki tuli mieleeni, että ystäväni tuttavani ratirtitiralla ovat ilmeisesti unohtaneet, kuinka maanmainosti osaan peseytyä myös seisaaltaan ja käyttää veihteä. Valmis sapuska tosin oli enemmän ku tarpeeseen! Sitä on sitte oltu niiiiin reissussa, u know. Huh huh. Monta vuotta poissa ja aivan yhteydenpitovälineiden ulottumattomissa.

Hän myhisee tyytyväisenä paluustaan Brahikselle!

Karu paluu arkeen oli hänen korkeudellaan melko univoittoista. Eipä tätä tyttöä oo sitten esikouluvuosien jälkeen nähty menevän yheksältä nukkumaan ja heräävän puoli seittemältä pirteänä ku mikäki aamuintoilija. Muutama päivä samaa, mitä lie Siperia rytmiä, vetäen tuntu aika karskilta mennä jopa yli kahentoista nukkumaan O_o Ei ois ihan uskonu vanhuuden näin aikasin tulevan.

Nyt tuntuu, että on sitä oltu taas ihan tarpeeksi koulunpenkillä tälle viikkoa ja yllättyi tilillä olevasta rahasta niin, että osti itselleen Lauantai-pussin :D

Miksi oi miksi vakuutusmaksujen pitää tulla aina tähän aikaan vuodesta? Jos muuttais telttaan sillan alle, nii ei tarvis moisiakaan huolehtia. Plus sataa muuta laskua.

Arki on puhunut.

lauantai 19. maaliskuuta 2011

Joku päivä jotaki kuuta.

Oma maa mansikka. Matka takana ja sisäinen kello lyö kohta yö kello kolmea ja järjen juoksu sen mukaista! Kalasoppaa maha täynnä ja kaffe porisee Geologintiellä. Japanissa ei kahvin kans ollu ku jotain niin tuhtiatuhtia kermaa, että taijan lorattaa kurria (niinku mummu aina kauhistelee) sellasen annoksen kaffeen, ettei enää edes kahviksi tunnista. Vaan voishan tuota jo vaikka vihreetä teetäki hörppästä!

Eilinen (pe) meni rattosasti kolmen miljoonan ihmisen tuppukylässä nimeltä Osaka. On se hervottoman kokonen paikka. Talomattoa aivan yhtenään Kiotosta Osakaan ja siitä eteenpäin. Kun tänään noustiin Osakan Kansain lentokentältä, joka on muuten saarelle rakennettu, taloja jatku varmaan ensimmäinen kymmenen minuuttia nousun aikana silmän kantamattomiin. Osakassa otettiin metroon tuntumaa heti kerrassaan, kun sahattiin muutamia paikkoja. Yksi pysäkin väli sinne, vaihto, yksi pysäkinväli toiseen, vaihto ja vielä yksi väli. Pyörä kun olisi aina matkassa. Vaatimaton vaatimus! Käytiin Osakan akvaariossa ja aivan mahtava paikka! Isi käyttää tytärtään kattomassa elukoita vol. 2. Oli puljulla taas kokoa ja minähän nautin. Kaikenkokoisia kaloja aina haista pikkusilleihin. Ja mursuja :DD (terkkuja!)

Osakan linnassa taas huomas, että ollaan suuressa maailmassa. Kaksi vallihautaa ja muureillaki kokoa montamonta metriä. Nääh ei enää jaksettu mennä museoihin ja temppeleihin, mutta oli taas eksoottinen juomakokemus. Isille kun sanoo, tuo mitä vain, niin sitä se kirjaimellisesti on! Toinen puteli, automaatista tietenkin, oli jotain ruskeata juomaa, joka maistu paahdetulta joltakin. Ja ei huh. Sellanen tupakanjämän maku, yh. Kuvasta päätellen se oli kuitenkin jotain paahdettua viljajuomaa, jota ainakin lentokoneessa kansa joi oikein riemuissaan! Linnasta käveltyämme törmättii harvinaiseen näkyyn: suomalaisia. Kolme japanissa yliopiston vaihossa olevaa opiskelijaa ja yksi vieras, joita oli oikein mukava jututtaa. Yksi niistä oli Tokiossa ja oli tullu sieltä muutamaksi päiväksi evakkoon Osakaan ja kerto vähän realistisempaa tietoa paikan päältä. Ei siellä mitään kaaosta ole, ihmiset totta kai OSA on hädissään, mutta ei kaaoksesta ole vielä ainakaan kyse. Ja japanilainen mentaliteetti on niin kaukana länsimaisesta hysteriakulttuurista ku vaan voi. Onneksi! Asiat tulee, tapahtuu ja ne hyväksytään osaksi elämää. Suorastaan aika ihailtava tapa ajatella.

Illalla pyörähettiin downtownin sykkeessä, kunnon miljoonakaupungin vilinässä. Suojatietäki ylittää aina yks sata ihmistä! Shoppailuapajat oli heti kertaheitolla erit ku Kiotossa ja minähän bongasin sellaset kenkä-alet! Ja arvatkaa kuka myhisi tyytyväisyyttään, kun huomasi n. 18e kenkien jopa L-koon mahtuvan täydellisesti ja pienet paikalliset kuhisee S-kokojen ympärille. Hän ylhäisessä yksinäisyydessään olisi ostanut vaikka kaikki kopot, mutta tyytyi vain yhtiin, mahottoman täydellisiin saappaisiin.

(Välihuomautus: äiti kulkee ympäri taloa, soittaa sukulaiset ja kylänmiehet läpi ja imoittaa, että tyttö on nyt kotona. Ja tekstariki lähti varmaan melko monelle. Kätevää ja jopa aika herttasta. Vaikka äitille hyvät pointsit ressaamattomuudesta!)

Ei enää järki juokse mihinkään muualle ku kahville. Määpä lisään kuvia tässä kunhan kerkiän.

Arigatoo!

Pusipusihalihali, kotona on jees olla, vaikka reissukin oli mainioin mitä koskaan!

torstai 17. maaliskuuta 2011

Torstai 17. maaliskuuta


Jahas. Laukut on pakattu ja Suisenkyo Shirakawa -majapaikka Kiotossa saa enää yhen yön olla kattona päittemme piällä. Tänään ollaan vietetty isin 55-v. synttäreitä heti niin, että nyt vätystää. Synttärisankari sai ehtaa salmiakkia merkkipäivänsä kunniaksi ja lähettiin kokeilemaan, mitä golfaus tarkottaa Japanissa. Matkattiin Fushimi Momoyama -golfkentälle eka metrolla ja sitten taxilla heti niin kinttupolkuja ylö, ylös, ylös vuoren rinnettä, että piti jo vähän hirvitellä. Vaan on nämä kuskit tarkkoja - ei sillä, että jäis varaa autojen välille, mutta ei kolhun kolhua. Kapeita teitä, tiukkoja väistämisiä ja kuskin onneton enkku. Perus settiä. Löydettiin kuitenkin yllätykseksemme perille ja wow mitkä änäköalat. Ei mitenkään huono paikka golf-kentälle. Vuoren tahi minkä lie ison kukkulan päällä ja kaupunkimeri levittäytyyjoka suunnalla silmän kantamattomiin. Mammat siinä tiskillä vaan meni ihan sekasin, kun olivat ladanneet golf-auton ja vielä kahdelle henkilölle ja kun me ei haluttu autoa ja vain isi pelas. Reppanat ihan hätylissä ja japania solkottivat menemää, kunnes hakivat jonkun yäkerran nuorukaisen jelppiin. Se on jännä kans, miten erilainen elekieli täällä on. Ei -elettä näytetään enemminki käsillä ns. rasti-merkkiä. Itsestään puhuttaessa osotetaan enemminki nenään kuin rintaan. Välilä ite yrittäny jättää enkun kokonaan pois ja elehtiä ja esittää pelkästään body languagena. Useimmiten on tullu selvyys, mutta japsit ei niinkään esitä ei sitten mitenkään, pikemminkin kattoo pikkusen hämillään ja solkottaa japania. No sehän auttaa asiaa! Eilenki oli hupasa, kun suunnistettiin sinne kylpylään ja taas kartta ei näyttän "ihan" kaikki pikkuteitä jamenin sitte luovuttamatta kysymään yhen pikkukaupan tyypeiltä suunta-apua. Isi nauro tien toiella puolella, kun kaksi japanilaista vähän vanhempaa naista ja yksi mies ja minä huidotaan kaikki eri suuntiin, kukin käyttäen parhaaksi näkemää kieltä. He yrittivät neuvoa vain suoraan, jatkamaan 100m eteenpäin ja että kylpylä on vasemmalla puolella. Ja minä vain yritin varmistaa, että onhan se jossain siinä niinkuin olin ehkä aatellukin. Hundredin ääntäminen ei vaan ollu niin vimosen päälle, että piti pari kertaa kuunnella, että ymmärsi. Mutta kaikki naurettiin, kun kukaan ei ymmärtäny ketään ihan täysin, mutta kaikki sujuvasti nyökytteli toisillensa ja huito "Hai hai" (kyllä kyllä). Vaan kyllä riemu repesi, kun yhteisymmärrys löyty!

Tosiaan golffaamaankin päästiin - tai minä kädinä ja isi pelaajana. Oisko se ehkä cad tai mikä lie, mailapoika anyway. Aurinko helotti kirkkaalta taivalta, mutta finkka puhalsi melko lahjakkaasti niin, että ei menny ku tovi ja taivas oli aivan pilvinen. Toki kun oltiin niin korkealla ja pilvet vyöry vinhaa vauhtia, niin rupesi sitten luntaki satamaan pikkusina hiutaleina. Koko kierroksen ajan välillä helotti arska ja välillä sato lunta. On tämäki ilmasto :D Vaan oli hauskaa puuhaa! Isi pelas oikein mukavasti ja mikäs siinä lonkotella ja ojennella päivänsankarille mailoja. Meijän eessä vaan pelas pari sellasta naista ja hohhoijaa, kävivät aina välillä ennen lyöntejänsä pusikossa pomppimassa pusseineen ja keräämässä muilta hukkuneita palloja! Brutaali toimintaa. Itehän en koskaan sortuisi moiseen kerjuuseen. ;D Ei siinä, hidastivat vaan melkosesti koko hommaa.

Täällä on vähän paha, jos nälkäsenä lähtee ettimään sapuskaa. Joutuu vähän summissa muutenki menemään niin nälkäsenä tulee eteen vaan joitaki kaikista epäilyttävimpiä räkälöitä tai sitten joitain kaksi parsaa ristissä -paikkoja. Mentiin golffaamasta suorilta aika Kioton ytimeen, Shioon, jossa on Kioton parhaimmat shoppailuapajat. Löydettiin lopulta ruokaakin ja minun mielikseni se sattuki olemaan vaan kahvilan tyyppinen pastapaikka. Kuulemma kerran voi sortua tällaseen mannermaiseen ruokaan :D hän mussutti tyytyväisenä spagetti napolitania puikoilla. Siinäpä vasta muuten hyvä uusi pikantti lisä tälle erinomaiselle treffiruoalle! Spagettia puikoilla - suosittelen kokeilemaan.

Löydettiin lopulta kunnon shoppailuapajatki, mutta taisin olla aika huono kohde myyjille.Hän tuulitakissansa ja tennarilonttosissa aika tuulen tuivertamana ja kuikkien Dolce & Gabbanan, Versacen, Luis Vuittonin, Sonia Rykielin Bvulgarin ynnä muitten opiskelijabudjettien mestojen antimia. Myyjät katto ensimmäisenä mun kenkiä ja sitten skannasi koko kropan. Sanoivat kuitenkin oikein ilosena sumimasee, mutta ymmärsin jo hienovaraisen vihjailun. Tai sitten ne oli sääliviä katseita, raukka moisissa kamppeissa. Oli muuten melko mojova tavaratalo, josta haukattiin yks kulma. Sellanen Stocka potenssiin 100. Aivan mieletön palvelu, myyjiä hääräs ympäriinsä ja aina valmiina tilaamaan hissin, auttamaan ovesta, näyttämään tuotetta ja muuta asiakasystävällistä - ja rahaa tuottavaa touhua. Vaateosasto ei ihan kuulunu mun budjettiin, joten kierreltiin ja ihmeteltiin vaan. Mutta se ruokaosasto. UNBELIAVABLE! Oli kaikkea porsaan potkista teehen, upeista leivonnaisista juustoihin. Makeaa ja suolasta. Mielettömiä salaatteja paikallisia herkkuja. Nam nam. Ja ne maistiaiset. Vapise Deli. Totta sitä sitte maisteltiin! Ja kaikki niin mielettömän hyvää laatua.Ostettiin parit paakkelssit sellasesta bakeryn osastosta. Ite otin sellasen suklaakakulta näyttävän hervottoman palasen (n. 1,5€), joka oli vähän niinku suklaan makuista pullataikinaa ja päällä suklaata ja tomusokeria. Sellasta ihanan pehmosta, vähän kosteata ja ei yhtään liian makeaa. Wau mikä mahottoman täydellinen makuelämys.

Täällä on muuten sakkia ihan sikana työllistetty vaan seisomaan ja kumartelemaan ja toivottamaan kiitos ja hyvää päivää. Metroasemilla, jokaisella niistä, on aina tyyppi porteilla toivottamassa tervetulleiksi ja sitten isoimmilla asemilla on toki tyypit ohjaamassa porukaa ite metroihin. Jonot on täällä kans muotia. Siinä kun patsasteleen nätisti metrolaiturilla, niin kohtapa onki takana nätti, pitkä parijono. Nää osaa jonottamisen. Eikä kukaan tyrki, ei tungeksi tai huutele hävyttömyyksiä edes kiireessä. On meillä oppimista! Sitten hirvittävän monessa liikkessä, virastotalossa, kaupassa, ihan missä vaan, on omat patsastelijat tahi mitkä lie järjestyksenvalvojat, jotka toivottaa tervetuloa ja hyvää päivää ja kumartelee heti niin, että kuninkaallisinahan täältä pois tullaan. Teiden risteyksissä se vasta vinha meininki on. Liikenteen ohjaajilla on niin hauskaa, kun saa viheltää pilliin niin paljon ku keuhkoista lähtee ja karjua vielä perään, kuka saa mennä millonki. Lisäksi punanen ohjauskapula vaan heiluu. Tärkeää puuhaa, ei siinä. Ovat vaan niin näyttävästi toimissansa! Äänisaastetta täällä kyllä on vaikka muille jakaa. Joka ikisen pikkusenki putiikin tai jonku ostos/mainosjutun tyypit huutaa iskulauseitaan tai toivottaa hyvää päivää tai muuta. Sitte jossain torilla tai kauppakujilla melu on sen mukaista. Ja muutenki illalla japani soi päässä...korkealta ja kovaa.

Äsken oli kyllä sellanen sushi-ähky, että oksat pois. Pitää antaa kyllä itelle sellaset aplodit syömisistä, sillä vaikka pari kanaa onki ollu al dente, kaiken oon syöny. Pari iltaa sitten, kun isilaitto muistiin yhen sushipaikan, sanoin isille, että taitaa tulla mulla sillon pizzailta. Vaan niinpä sitä tänään löysi ittensä sushia syömästä paikallisesta liukuhihna-sushiravintolasta. Aikamoinen kokemus, ei muuta voi sanoa! Siinä on linjasto, jolla menee kaikenlaisia susheja. Porukka istuu siinä eessä, nappaa aina yhen sushiannoksen kerrallaan, lorottaa tai dippaa soijaa päälle, pistelee tikuilla suuhun ja hörppää vihreetä teetä päälle. Ja kuuma vesikin tuli hanoista jokaisen paikan "edestä". Ja siinä ne kokit pilkko ja pyöritteli samalla susheja ja lappo linjastolle, kun porukka söi niitä. Oli mustekalaa, simpukkaa, lohta, isoa ja pientä katkarapua, makrillia, tonnikalaa (siis ei mitään säilykettä, vaan punasta tuoretta sellasta), mätiä ja mitä kaikkea ihmeellisimpiä elukoita JA aina riisiä ja jotain muutakin. Esim. tosi tuittua sinappia (siis sellasta höystöä), sipulia, majoneesia, merilevää, joskus jopa salaattia tai kurkkuakin. Siiseihän niistä tunnistanu puolikaan, mutta ei auttanu ku kokeilla. Isi oli yllättäen uskaliaampi, mutta iteki vetelin aika yllättäviä naamariini. Ai oliko hyvää? No kyllä oli, omalla tavallaan. Tai ehkä kun kohtuudella söi. Ite söin kolme sushi-annosta eli yhellä lautasella oli yleensä 5x3cm kokonaisuuksia jotakuinki pari kolme kappaletta. Vieressä oleva jeppe veti 15 ANNOSTA. Huh. Paras oli joko sellanen, jossa oli merilevään käärittynä riisiä, majoneesia, kurkkupala ja katkarapua TAI se, jossa riisikimpaleen päällä lötkötti lohisiivu, jonka päällä oli sipulia ja majoneesia. Suuhun jäi ehkä aika öklö maku, mutta kyllähän minä teijät vielä vien maistaan jotain moista! Oottakaa vaan :D

On täällä ollu huippuhienoa. Aivan mahottoman täydellistä. Kerrassaan loistava matkakohde. Uskomaton maa. Älyttömän hyvä matkaseura. Ja ei muuta ku että MAHTAVIN LOMA LOMA IKINÄ!

Huomenna aamulla Osakaan. Saa nähä pääsenkö nettiin elikä ei välttis tuu päivitystä huomenna.



Heippa Kioto, olit mukava tuttavuus. Oli mahtava pyöräillä pitkin ja poikin kinttupolkuja, isojen valtateiden reunoja ja upeaa joenrantaa. Mahdollistit meille, hieman tavallista poikkeavalle matkustuskokoonpanolle, upean tilaisuuden tutustua paremmin sekä toisiimme että Japanilaiseen elämään. Tarjosit meille hellelukemia, aurinkoa, kylmää viimaa ja poutapilviä. Saatiin nähdä kirsikankukkasten alkuloisto, eksoottiiset temppelialueet, kauniit kimonopukuiset geishat ja ihanat japanilaiset pikkuruiset, kumaraselkäiset mummot ja papat. Oli kerrassaan kokemus tutustua japanilaiseen ruokakulttuuriin, kokea se, miten japanilaiset elää, oleskelee, syö, kylpee, kulkee, puhuu, toimii, niistää nenänsä ja tekee tarpeensa (vastaus: joko moderni kyykkypissa tahi pienoislentokonetta muistuttava istuin, jossa nappuloita ja toimintoja enemmän ku autossa). Oivoi, ihanhan tässä tulee jo ikävä.

Arigatoo gudaisaimas, Kyoto!




(p.s. oulunsalossa lauantaina siis joskus kuuen maissa illalla)

keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

Keskiviikko 16. maaliskuuta

Konbanwa!

Toiseksi viimeinen kokonainen päivä Kiotossa oli hyvin erilainen säänsä puolesta ku muut aikasemmat. Voe vinha tätä vaihtelevuutta! Se puhalsi tuolta Siperiasta sellasta tahtia ja sellasta hyytävää viimaa, että ei koskaan Suomessa moisia viimoja oo nähty. Noh, ehkä on, mutta meinas eilisen hellepäivän jälkeen vähän tuntua kylmyys luissa ja ytimissä. Otettiin taas pyörät alle ja suunnistettiin kaupungin aivan kaakkoislaitaan kohti Inaria. Siis Kioton Fushimi Inari-taishaa. Jälleen kerran temppelialue, mutta siinä mielessä erityinen, että sen polkujen varrella on tuhansia toriita eli niitä oranssinpunaisia portteja. Sen maisemat oli tuttuja joistain kuvista ja matkaoppaista ja voi vaan taas kuvitella, kuinka siellä sesonkiaikana kuhisee turisteja. Saa nähä vaan kuinka tämä katastroohvi vaikuttaa turismiin täällä, koska Japanin paras sesonki on nimenoaan keväällä maaliskuun lopusta toukokuun alkuun. Sitten täällä tulee sietämättömän kosteaa ja kuumaa. Mutta back to the Inari. Jokivartta pyöräillessä piti lykätä ihan huppua päähän, sen verran hyytävä finkka kävi. Sehän se vasta oliki sitte pyöräilyä, kun minä lyön tuon kuoritakkini hupun päähän, oon lähes putkinäköinen eli puolisokea. Välillä saa olla muutenki enemmän varullaan ku uhkarohkea, niin soronoo vaan!

Jalka on kulkenu moitteettomasti mukana eikä oo ollu yhtään haitaksi. Siispä ei ollu mitään ongelmaa kiivetä Mount Inarin päälle (n. 250m korkea), jonka huipulla kun käy, tulee kulkeneeksi kaikkien toriiden läpi. Oli vinkeän näköstä ja tuntusta! Nämä toriit Furhimi Inari-taishassa on sellasia, että joku yksittäinen ihminen ostaa itselleen sen, pystyttää ja myös huoltaa sen. Jokaisessa toriissa lukee myös omistajan nimi ja ilmeisesti jokin oma rukous. Toriit on identtisiä muuten, mutta kun kääntyy ympäri, näkee toisella puolella olevat yksilölliset tekstit. Vuonna 711 perustettu temppeli ja sen torii-alueet rukoilivat Inari-jumalalta hyvää riisi-satoa ja tänä päivänä varmasti myös paljon muuta. Tosiaan jos haluaisi pykätä oman toriin pystyyn sinne vuoren polun varrelle muiden toriiden joukkoon, se maksaisi sellaset 13000 € JA sisältäisi sen, että toriita tulee huoltaa noin seitsemän vuoden välein. Välillä polussa oli aukkoja, josta oli jokin torii kenties mädännyt ja pistetty pois, välillä oli juuri maalattuja, uusia ja kuivumassa olevia tuliteriä toriita. Ei mitään halpaa huvia. Joku keksiny melkosen bisnesreijän! Pienenpiä toriita pysty laittamaan sinne polun varrella olevien pienten temppeleiden/pyhäkköjen vierustoille. Eli siiis tietynlainen pyhiinvaelluspaikka. Meillä kesti puoltoista tuntia kiertää koko reitti eikä paljoa pysähelty. Mietin kyllä sitä, miten ne korkokengissään kopottelevat neitokaiset aiko päästä ylös asti, ja vielä alaskin, ehjin nilkoin.

Tosi monilla täällä on muuten liian isot kengät jalassa. Kertakaikkisen hienot kopottimet on jaloissa, mutta pari senttiä jää kantapään taakse tilaa. Ehkä pienijalkaisillakin on ongelmansa löytää sopivat kengät, mene ja tiedä! Tähän kulttuuriin on jo jotenki tottunu. Ei mee näemmä ku muutama päivä näinki erikoisessa paikassa niin sitä jotenki turtuu. Ihan kait se on sama, missä sitä on, kun elää normieloa, niin tottuu kaikkeen. Geishat, munkit temppeleissä, toriit, temppelit, japanilaiset yleensä, outo ruoka, kieli...ei enää tuu sellasta waaaau-oloa. Se taitaa näkyä selvästi myös kuvienottomäärässä ja blogin tekstimäärässä :D

Meillä on kyllä hyvä matkustustiimi. Ollaan molemmat yhtä paljon kartalla ja ei kartalla. Sillon ku toinen oliski lähössä toiseen suuntaan, lyö toinen jarrua päälle ja vetää oikeeseen. Ja toimii aivan saumattomasti! Kaupunkisuunnistus on muutenki aika mukavaa. Ehkä siihen pääsi jotenki jyvälle Helsingissä töissä, kun aamulla sai vaan osotteet ja piti löytää perille. Vaikka onhan nää meijän nettivempeleet ihan uskomattomat. Sitä vaan näpytinäpy ja löytyy paikka ja osote ja street view -näkymäki vielä.

Tänään oli ehottomasti yks parhaimmisa ruoista! Nuudelikeittoa, riisiä, friteerattua possua, lisähörpäkkeitä ja SALAATTIA. Siis tuoretta salaattia. Ei todellakaan mitään jäävuorisalaattia, mutta jotain sinne päin ja maistupa nannalle. Aina ruoan jälkeen on nimittäin sellanen suolanen soijan maku suussa, joka saa mielenkiintosen lisän vihreestä teestä. Nyt oli vähän jopa fressinpi!

Ainiin se ilma! Meinas meijän Inarin reissun jälkeen alka ripsimään ja mentiin sadetta pakoon syömään. Yritettiin päästä kansallismuseoon, mutta se oli kiinni. Ei muuta ku Taidemuseoon, mutta sielläki oli joku ylimääränen tapahtuma. Päästiin silti joihin osastoihin sisään, joissa oli kalligrafiaa ja muuta perinteistä japanilaista taidetta. Eihän niistä tällanen tallaaja ymmärrä yhtään sen enempää, että siinä on joku pistäny isoja aakkosia pystysuunnassa paneeliverhoon. Kirjastoon kurkattiin ja kansainvälisessä (International Community House) keskuksessa piipahettiin. Siellä kv-keskuksessa oli muuten ilmeisesti kaupungin suurin osa englanninkielisistä kirjoista (joita niitäki oli siellä ihan onnettomasti), mikä kertoo siitä, että nämä immeiset täällä ei oikeesti lue enklantia juuri nimeksikään. Ei sinäänsä ollu yllätys, sillä täällä paikallisten enkku on oikeesti tositosi heikkoa. Enkä yhtään liiottele. Aina kun yrittää tosi yksittäisiä sanoja edes samalla käsillä viittoen, niin ei. Vanhemmalta väeltä ei olla edes yritetty, mutta ois uskonu nuoremman väen osaavan edes jotain. Koululaisnuoretkaan ei paljon mitään. Eilen muuten yhen aseman kupeessa koululaisia oli laitettu keräämään katastrofin uhrien hyväksi rahaa. Ne siinä kailotti menemään ja kävin nakkaamassa kourallisen jenejä. Sitten kerääjiä on näkyny paljon muuallaki. Munkkeja tahi muita temppelityyppejä on ollu kans ja aina niillä on iso kyltti ja lipas kädessä ja huutavat isoon ääneen jotain. Yritin kysyä kerääjä-koululaisilta, mitä kyltissä lukee, mutta eivät osanneet muuta kuin "tsunami".

Niin se keli. Joko kolmas yritys pääsisi asiaan. Meinas pukata ihan rehellistä räntää ja kunnolla sitten heti. Eilen oli hellettä ja tänään lunta, what?! Katottiin telkkarista, että meinaa tulla lunta melko paljon Sendain tsunamialueellakin. Asteet on laskenu täällä johonki seittemään ja nyt ilalla, kun räntää tihhuutti, oli varmasti lähempänä nollaa. Tuhoalueella on viel kylmempää. Meinaan vaan, että miten täällä pärjätään sitten kun on oikeesti kylmä. Paperiseinät ja ei mitään eristeitä. Onneksi on pöhhyyttimet nurkissa, hurrrr. Laitoin kunnon gore texit niskaan ja vällyt alle, polkastiin pyörän päälle ja uhmattiin räntäsadetta. Mikä se täälläki on, kun on oikeesti helle, ollaan toppatakissa. Ja sitten kun on oikeesti kylmä, värjötellään pikkukengissä, minihameissa ja ilman mitään pipoja tai hanskoja. Noh, ei ummarra ei. Grazy finnssit suuntasivat keulansa kohti kaupungin ihan toista kulmaa ja vanhaa Funuoka Onsenia. Funuoka onsen on kylpylä, joka on avattu jo 1923 ja on sisältä osittain vanhaa tummaa puuta, mutta täysin uusissa toiminnoissa. Sitä suositellaan monessa paikassa ja niinpä testasimme sen säätäkin uhmaten (julkisia ei sinne päin kulje kovin häävisti. Tai siis busseihin ei kosketa, tiijä mihin jouduttais tässä lukutaidottomuudessa :D). Mahtava paikka!! Kylmiä jäseniä kolottiki jo niin, että monet monet erilaiset altaa oli oikein teretulleita. Paikka oli huomattavasti isompi ku tuo lähikylpylä, joka oli vaan oikeesti pari luokkahuonetta yhteensä. Tässä oli ulkoallas, yrttiallas, kuumaa allasta jos jonkinmoista, poreilla tai sähköllä, kylmää allasta, saunaa yms. Ja sitten ne erikoiset kykkypesupaikat. Se vaan on niin hupasta, kun istua nökötetään kaakellilla tai pikkujakkaroilla ja vettä holvataan ihan mielettömät määrät. Mahtava kokemus, mutta ei niin tuttavallinen, kun se pieni paikka. Tosin oli ihan jees tietää nyt, kuinka toimia!

Iltaruoaksi oli pakko testata paikallinen erikoisuus: itse McDonald. Ihanaa. Kerranki tiesi, mitä suuhunsa laittaa ;) välillä mukava näinki. Isi tietenki haki omat safkansa muualta :D

Mulla muka taas oli jotain erikoistakin sanottavaa, mutta eeei hänen väsyneet aivosolunsa muista enää mitä. On kyllä niin veto pois päivä- ja iltapyöräilystä, kipuamisesta ja ennen kaikkea ihanasta kylpemisestä. Se ulkoallas oli kyllä niiiin ihana.

Huomenna vielä täällä Kiotossa. Sitten perjantaina mennään Osakaan, ollaan siellä yks yö hotellissa ja lauantaina se oliki joskus pikkusen ennen 12 se meijän lento. Aivan hyvä pläänssi näinki, vaikka nyt tilanne näyttää olevan aika rauhallinen. Tai siis ei ainakaan nyt, kun Siperian tuulet nakkaa päästöt ym. merelle päin, ole mitään terveydellisiä haittoja. Liekö sitte ite kuuluu joihinki tilastoihin joskus kolmenkymmenen vuoden päästä, kun haittavaikutukset on havaittu. Noh, sillepä ei sitten voi mitään.

Huomenna viimeinen Kioto-päivä. Nyt jo ikävä tänne, vaikka alkaa jo kotikolo (vai oliko se kahvikolo?) kolkuttaan.

<3


tiistai 15. maaliskuuta 2011

Tiistai 15. maaliskuuta

Jahas. Minä täällä taas. Koivet korkeamalla jakkaralla ja läpyskä sylissä näpyttelen tovin ennen ku aletaan kattomaan Subbin luotsaamaa tiedotustilaisuutta. Tännehän ei enää suositella mitään matkustamista ja lapsiperheitä kehotetaan poistumaan koto-Suomeen. Niin se tilanne elää, mutta onhan se ollu melkosta seurata Fukushiman reaktoreiden paukahtelua yks kerrallaan, kunnes 4/4 tuli täyteen. Kuulemma Tokioon on saapumassa paraikaa ydilaskeumapilvi ja ihmisiä kehotetaan varulta pysymään sisätiloissa ja sulkemaan ilmastointi. Siis Tokiossa. On se vaan melkonen alue ja välillä ilman sähköjä - 39 miljoonaa ihmistä koko metropolin alueella pulassa ja ilman sähköjä.

Ollaan tänään hylätty pyörät kokonaan ja seilattu metron avulla ympäri ämpäri Kioton reunoja. Käytiin ensin bambumetikössä kaupungin luoteisosassa ja vähän katottiin sitä laitaa. Oli mukavan näköstä ja mahtavat kukkulat sielläkin puolella! Sieltä yritettiin löytää eräs linna, joka ei ollukaan ihan paikallansa (siis mehän ei olla väärässä paikassa, vaan linna), joten mentiin syömään. Taas al dente lihaa. Näemmä alkaa Elinan reissu-eksotiikka -kiintiö pikkuhiljaa täyttyä, mutta ehkä onneksi vain ruoan osalta. Ja paikkapaikoin turvallisuuden osalta. Löydettiin mukava Kioton Botanical Garden eli siis kasvitieteellinen puutarha, jossa oli kyllä vasta aikainen kevät eikä paljon mitkään erikoisuudet ollu edes vihreänä. Vaan kirsikkapuutpa oli jo pienissä kukissansa :) kyllähän ne siitä kasvaa vielä melkosesti ja varmasti on hurjan näköstä, kun koko kaupunki vaitaa kuosinsa vaaleanpunaiseksi!

Yritettiin käydä shoppailemassa, mutta loppu lyhyeen, kun huomasin japanilaisten vaatteitten ja kenkien olevan tosissaan niin eri kokosille tehty, että tyydyn Suomen markkinoihin. Siis taas muut on onneksi väärässä koossa, en minä. Ois ollu kyllä niiiin ihania vaattehia ja etenki kenkiä, että pikkusen kyllä surettaa jättää kaikki moiset tänne, mutta oli ne kyllä typerän näkösiäki mun päällä :D sitä jotenki silmä tottuu näihin japanilaisneitoihin ja niitten vaatetukseen ja sitte toki luulee, että ku ite lyö samanlaiset kuteet niskaan niin tadaa - yhtä kauniita, siroja ja tyylikkäästi pukeutuvia! Näytin lähinnä rupsahtaneelta mummolta huonosti istuvassa kukka-yöpaidassa. Suosittelen siis pieniä alle 160 senttisiä, hoikkavartisia ja pienijalkaisia matkustamaan tänne. (Mutta ei tällä hetkellä!)(Maura, psst.)

Ja niinhän se kävi, että aamulla vaihdettiin sunnuntailta lento lauantaille. Finnair antaa vaihtaa niitä, mutta eipä löytyny vapaita paikkoja, kun vasta silloin. Tokion kentältä kaikki on vaihellu niitä niin reippaasti Osakan kentälle, niin ei saatu aikasemmaksi. Jos hätähätä tulee, niin lähtee joka päivä useita muita lentoja muualle Eurooppaan, joihin johonkin varmasti mahtuu. No hätä.

Hei joku fiksu siellä Suomen päässä! JOS tulisi ydinlaskeuma tänne tahi Osakaan, niin olisiko kiliprauhasvajaisen toiminta vain suojautuminen sisätiloihin yms.? Ottaisko joku kiltti ja kilauttais siellä jollekin viisaammalle? Esim. lääkäri-kaverille. Ei mitään huolta, mutta ilmeisesti jodi-tabletteja meijän EI saa syödä.

Pari matsia canastaa, nuudelia naamariin ja taijanpa olla kypsä unten maille. Kyllä kävely tuntuu koivissa ihan eri tavalla, kun pyöräily. Metroissa oli muuten hauska seurata ihmisiä..voi veljet, että ois monesti tehny mieli sipasta kamera esiin ja napsasta kuva. Niin hauskoja ihmisiä, tilanteita ja ilmeitä!

Voimme hyvin, voikaa tekin siellä.

Elisabet

maanantai 14. maaliskuuta 2011

Maanantai 14. maaliskuuta

...ja ne nerokkaat yksittäinpakatut banibanit!

Kylpylä-mummelin iki-ihana lahja. Saa kait sitä miettiä, miten niitä aartehia kertyy laatikoiden kätköihin ja oikeestaan laatikkotolkulla, kun tällasia säästää. Söpö mikä söpö!

Nyt sitä saa, nyt sitä saa, vatsansa täyteen sushii...

Ja snagarilt' apetta naamaan. Aina sellasia "mitähän tämä on, mitä syödään" -leikkejä. Jee :D

Ei nakkikiskan jonossa ollu rähinää. Silkki ja puikot vaan heilu.

Kumaraselkäinen pikkumummo osa 1.

Sipulikanaa valkokastikkeessa. Njam.

Kiyomizu-deran portti.



Näin työnjako meillä!




Hai!

Ah. Hänen kuninkaallinen korkeutensa on veto pois. Sen siitä saa, kun touhuaa koko päivän ja lopuksi vielä kylvettää ittensä niin hyväksi, että koivissa tuntuu päivän jälet. Päivä kulu mainiosti taas armaan pyörän(i) päällä. Yrittettiin ettiä taas vähän tiettyjä temppeleitä, mutta otappa siinä sitte näittenkin kartoista ja niitten mittasuhteista ja tiemerkinnöistä selkoa, nii löydettin kyllä kaikkea muuta ku piti! Tai sitten löydettiin kaikki, mitä haettiin, mutta ei osattu oottaa moista. arkotus oli päästä kipuamaan/kävelemään/ pyöräilemään kukkuloille, jotka ympäröi kaupunkia. Sinne piti toki mennä polku ihan siitä yhen temppelin vierestä, mutta pyh. Ihmiset neuvoo sujuvasti kaikki eri suuntiin ja mehän sujuvammin kuunnellaan japania ku ymmärretään sitä. No onneksi pyörällä kerkee suhata vähän enemmän ku jalkasin! Löydettiin kyllä "vuorille" menevä polku ja portaat ja temppelialue, mutta noh, olihan se varmaan sata metriä maanpinnasta. Ehkä näillä kuvailu on välillä vähän liioteltua :D Kilometrejä tuli päivän aikana varmaan taas melkosesti. Helposti parikymmentä ainaki.

Aurinko armas helli matkalaisia. Asteita on ollu tänään koko päivän reilusti yli kakskymmentä. Johan siinä meinas ihan kuuma tulla, kun musta mekko ja leggarit jalassa vinttas menemään. Kyllä taas väki katto, että onkohan nuo ihan kahjoja. Pienillä pyörillä ja puolialasti. Grazy finns, vai miten se oli?

Ei keretä näkemään kirsikkaloistoa kyllä lähellekään siinä kukoistuksessa, mitä se on parhaimmillaan, mutta enää ei moinen haittaa. Tänään just mietittiin yhessä turistirysässä (jollasia kyllä ollaan yritetty välttää), kun seki oli nyt jo aika täynnä porukkaa, että miten ihmeessä tänne mahtuu ne huimat turistilukemat, kun sesonki alkaa. Nyt täällä on ollu lähinnä Japanilaisia turisteja, eläkeläisiä yms. , ja muita aasialaisia. Sitten muutama hassu saksalainen, jenkki ja aussi. Kiyomizu-dera oli kyllä näkemisen arvonen paikka. Uskomattomat näkymät ja hieno alue! Pyörien kanssa täällä saa kyllä olla skarppina. Kiyomizunki eessä oltais jätetty pyörät siihen lähelle, mutta herra aluevartijalla kesti alta kaks sekuntia hyökätä sormi pystyssä "No no bikes". Vietiin sitten kulman taakse kauemmaksi hänen silmiensä alta. Läänit moisissa temppelipytingeissä vaan tahtoo olla melko laajat, niin ei kehtais viedä pyörää vaan aina jonneki parin kilsan päähän ihan vaan huumorilla. Vaikka kyllä täällä väenpaljoudessa ymmärtää jo aika hyvin, MIKSI säännöt ja rajotukset yleensäkin on. Eihän täällä toimis mikään, jos ei kukaan tottelis! Pieni itsekeskeinen suomalainen kävis kuumana monasti. Täällä kyllä noudatetaan tosi reilusti liikennevaloja, väistetään, annetaan tilaa, ei roskata, ei tuhrita seiniä spray-maaleilla eikä oikeesti näy ilkivaltaa. Porukka ymmärtää, mitä tarkottaa rehellisyys. Varmaan jokaiseen näihin taloihinki pääsis millä tahansa päiväkirjan avaimella. Pyöriäkään ei tarvis laittaa lukkoon eikä kasseja tarvi välttis ottaa pyöräkorista pois ostosreissun ajaksi.

Lähettiin ettimään ruokapaikkaa alkuillasta. Hän oli nälkäinen jo aika tavalla, kun ei oltu keretty syödä vielä mitään päivällä. Noh, tänään iski ensimmäistä kertaa lievä rutto-haluan-lihamakaronilaatikkoa-ja-ketsuppia-ja-heti. Mentiin summilla ihan siistin näköiseen raflaan yhellä keskustan kujista. Pöydän keskiosa oli sellasta parilapannun tyyppistä pintaa ja aateltiin, et aha, täällä vissiin ite paistetaan ruoat tms. No onneksi ei ihan niin ollu, mutta siihen tuotiin ruoka suoraan. Kipattiin vaan kaasulla lämmitetylle "pöytälevylle" ja siitä noukittiin pikkulautasille. Ite otin muka varman valinnan, kun kerranki oli enkunkielinen ruokalista. Kanaa, kermaa, juustoa, sipulia...luetteli tarjoilija. Kummako lista loppuki siihen, kun eipä siinä muuta ollutkaan! Tosissaan annos oli melko snadi sisältäen juurikin edellä mainitut ainekset. Siis suomeksi: sipulia valkokastikkeessa. Meinasin lähtä lähimäkkiin, mutta söin kuitenki, vaikka kana oli liian al dente mun makuun. Kariniemi x 100.

Saattaapi olla, että huomenna on vuorossa pizzaa ekan kerran, jos minä saan vaikuttaa ;) Vaan käytiin pyörähys ostoskaduilla, josta napattiin taas koemaistina jotain, mistä ei oltu varmoja, mitä se oli. Poruka napsi jotain friteeratun jonkun näkösiä palasia ja maistettiin. Oli hyvää! Jotain lihaa se oli ja friteerattuna. Kastikepulloja oli taas puolenkymmentä zing zong zang ja summissa soosia matkaan ja ääntä kohti. Isi on kyllä ihailtavan ennakkoluuloton. "Mitäköhän nuo syö?" "En tiijä, maistetaan!" Ja niin me maistetaan. Pahimman näköiset jätän pelkästään isin makuhermojen analysoitavaksi.

Tuoksuja täällä on kyllä joka paikassa niin erikoisia. Nälkäisenä toki tuoksuu ruoka, mutta esim. kukat tuoksuu aivan ihanan voimakkaasti paikotellen. Rasva, hajuvedet, suitsukkeet, jokin makea, jokin paistettu vehnätaikina, mielenkiintoset mausteet ja monet muut. On täällä kyllä kärppänä pyörävahditkin. Oltiin saatu mikä lie punanen lappu sarveen sillä aikaa, kun oltiin syömässä. Ja niin oli saanu muutama kymmenen muutaki. Ei aina ota ihan selvää, minne saa jättää pyöriä. Oiskohan ne heivannu pyörät lavalle kuinkaki pian? :D Ei jääty oottamaan.

Kylpylöinti oli eksoottinen kokemus. Näistä taloista ei todellakaan tiijä, mitä ovien takana on. Lähikylpypaikkakin löydettiin ihan vaan vinkistä, ja sen ovessa ei todellakaan ollut mitään pienintäkään, edes japanilaista, merkkiä. Verho vaan, edessä ja oven takaa löyty paikallisten käyttämä pesupaikka. Kylpylä on vähän väärä sana ehkä, sillä ei se ehkä mikään Eden ollu. Mutta eksotiikassa voitti! Miehet ja naiset kylpee erikseen ja molemmille on ensin pukuhuone, sitten yksi isompi tila (tai siis sellanen luokkahuoneen kokoinen tila), jossa reunoilla on polven korkeudella pyöreitä peilejä vieri vieressä varmaan joku parisenkymmentä. Peilin alapuolella oli aina kuuma- ja kylmävesihanat. Peilin päällä oli suihkusuutin. Huoneen keskellä oli neljä allasta. Huoneen perällä oli ovi saunaan. Suomalainen uuno sitten yrittää katella sitä touhua ja muistella, mitä matkaoppaassa sanottiin japanilaisesta kylpyläkulttuurista. Oli muuten melko hauskan näköistä touhua, kun japanilaiset mummot istuu pyllysiltään kaakelilla, holvaa saippuaa enemmän ku direktiivit sallis, rappaa varpaiden välejä pikkusilla pesupyyhkeillä ja nakkelee vettä niskaan pienillä saaveilla. Eräs rouva kerkes hätiin ennen ku edes kerkesin tehä mitään väärin. Vinkkas jättämään ison pyyhkeen pukutilaan, ohjas mut yhen peilin eteen, toi pesusoikon, hankki mulle puhtaan pienen pesupyhkeen ja anto vielä pienen pienen suihkujakkaran, etten ois istunu pesusaavin päälle tms. Ja niin elekielellä päästiin yhteisymmärrykseen pesemisestä :D Aika mielenkiintosta istua nököttää oikeesti kymmenen senttiä korkealla jakkaralla, peilin edessä, ottaa lattianrajasta hanoista vettä ja holvata sitä niskaan. Suihkuosaa ei kukaan muukaan käyttäny niin enpä sitten minäkään. When in Rome, do as the romans. En oo koskaan nähny niin tarkkaan itseään pesviä ihmisiä! Pikkuriikkiset ja kurttuset mummot ku ne ittiään pesi ja mäiski sitä vettä sellasella antaumuksella, että luulis tulevan puhasta heti moneen sukupolveen asti. Sauna oli oikeesti ihan normi sauna. Se oli tyhjä, kun menin, mutta kohta siihen tuli joku mummu, iski pikku pesujakkaransa keskelle lattiaa ja nakkas märän pyyhkeen kasvojensa ympärille. Siinä se sitte myhisi ja puhisi, venytteli eikä ollu moksiskaan moisesta aitiopaikasta.

Altaisiin ei koskaan saa mennä ennen kunnollista peseytymistä, sen muistin hyvin. Kylmäallas oli oikeesti melko kylmä, sitten kuumat tositosi kuumia - ilman poreita ja poreiden kera. Vaan sepä keskimmäinen, sopivan lämpöinen olikin se eksoottinen. Eräs nuori nainen, joka kehu minua kauniiksi vaaleaihoiseksi (just ku olin saanu lievää päivetystä pintaan) kehotti menemään keskilämpöiseen altaaseen ja minähän ensin tuikkasin käteni sinne viereisestä altaasta. Ja käsi kramppas! Kokeilin uudestaan ja taas kramppas. Mietin et oho, onpa sitä tullu syötyä suolasta vissiin vähän heikosti. Menin sitte rohkeasti kokonaan siihen altaaseen ja mitä kummaa, sähköiskuja! Altaiden seinissä oli ihme laatat, jota tosissaan anto sellasia pikkusia sähköiskuja koko ajan. Terve. Tuntu melko häijyltä. Kun menin ulos pukuhuoneista, kassa-mummo hymyillen ohjas mut penkille oottamaan, että isi tulee miesten puolelta. Noh, kohta samainen ihanuus kiikuttaa mulla pientä taiteltua paperikoteloa, jossa on kolme hammastikkua. Herttasuuden perikuva! Varmaan ite oli näperelly aikansa kuluksi ja halusi vielä antaa moisen minullekin :)

Iltapalaksi sushia puikoilla. Yllättävän hyvää oli, vaikka lievät ennakkoluulot ehkä varjosti. Oli tuoretta, vaikka ihan vaan ensin kaupasta ostettiin, että maistetaan. Löyty muuten yks torakka, onneksi kuollut, keittiön kaapin loukusta. Yyh.

Fukushimassa taas tilanne elää niinku vähän tietenki oli ennustettavissa. Kuitenkin, jos Tokiokin on vielä täältä Fukushiman puolessa välissä, niin eiköhän Tokion tilanne ole ensin vähän hurjempi. Siellä kuitenkin on rapsakat 13 miljoonaa ihmistä, jotka pitäis jonnekkin evakuoida tai muuta. Kilpirauhasvaivasille oli muuten ulkoministeriön sivuilla ohje, että heille joditabletit eivät sovi. Eli ei vissiin mitään ei olis muutenkaan tehtävissä sen kummempia. (Ois pitäny napata sieltä röntgenistä parit liivikaulukset matkaan.)

Ja jos näitä seuraa ja uskoo, niin viime viikkoinen koipiröntgen on varmaan ollu mulle isompi säteilyvaara ku tämä ydinonnettomuus:

15.08: Suomalaisasiantuntijan mukaan Fukushiman päästöistä ei ole akuuttia vaaraa Japanissa. Toimistopäällikkö Risto Sairanen sanoi STT:lle, että voimalan vähentäessä painetta päästämällä höyryä, säteilyn taso saattaa nousta tuhanteen mikrosievertiin. Tunnin oleskelu kyseisessä säteilymäärässä vastaa keuhkoröntgenissä käyntiä. Sairanen uskoo, että voimalan ympäristöstä evakuoidut asukkaat pääsevät palaamaan koteihinsa tuilanteen mentyä ohi.

Finnair antais vaihtaa liput johonki aikasemmalle lennolle, mutta ainaki äsken, kun katottiin, niin vasta perjantaina olis mahollista mahtua suoraan Suomeen Osakasta. Mutta jos hätä iskee oikeesti, niin kyllähän niitä lisätään tai voi mennä jonnekin muualle Eurooppaan ensin. Jos näin stabiilisti täällä suunnalla vielä saa jatkua, niin eiköhän me ihan loppuun asti olla. Sunnuntaina sii paluulento aamulla yheksältä Japanin aikaa. Katsotaan, seurataan, mutta ei kyllä jaksais hysterisoida! Täältä näkee sen kokonaiskuvan kuitenkin sen verran hyvin, että voi olla rauhallisin mielin lomalla. (*Koputetaan puuta*)

Moronääs!

sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Sunnuntai 13. maaliskuuta







Näillä paloämpäreillä sammuttais vaikka koko Kioton! Ei vara venhettä kaara.

Sateenvarjojen kuivauskone postirakennuksen tuulikaapissa. Tuiku tähellinen, totta!

Kätevät ku mitkä! Ei sormet palellu ei kastu. Ja näitä oli melko monella O_o


Elektroniikkaliike, huh huh.

Hautausmaan kulmilla.



Chion-in.


Hehei!

Wautsi mikä päivä takana. Tällaisia lisää, kiitos! Aamun kähmeeseen on mukava herätä, kun alakerrasta kantautuu paistetun pekonin ja kananmunan tuoksu. Kieltämättä sitä illalla ennen, kun sai unen päästä kiinni, ajatteli melkosia uhka- ja sen maitojunan kuvia, jolla meidät oltais lähetetty suit sait sukkelaan kotio. Vaan aamulla olikin sitte triplasti mukavampaa kuulla vakaita uutisia sekä se, että säteilyvaara on tosiaan vain se ihan lähialue. Eipä koskaan oo tullu oltua näin lähellä moista kammottavuuskompleksia nii ei varmaan oo kummakaan, kun pikkusen piti hät-päissään olla. Ja itseni yllätin jopa melkoisella rauhallisuudella tilanteeseen nähden ;) Kuulemma Suomesta monesta paikasta oli joditabletit jo myyty loppuun. Suomesta, maapallon toiselta puolelta. Noh, ei vara venettä kaada jne..

Mittarissa ollu koko päivän vähintään 15 astetta ja päivän mittaan se kipus reippaasti yli kahenkympin. Itsehän kopottelin tyytyväisenä lyhythihaisella mekolla, kun taas armaat jaappanilaiset verhosivat itsensä toppatakkeihin ja karvanuttuihin. Jotkut on kyllä niin extrahupasen näkösiä, kun ensin on kertakäyttöinen hengityssuoja, sitten jäätävät aurinkolasit, iso hattu, jokainen ihopläntti peitetty JA sellanen ihme "hitsaajanvisiiri" (tai siis sellanen aurinkovisiiri, joka peittää koko naamataulun). Luulis ainakin, että jo on turvauduttu kaikelta aina auringonsäteilystä ydinsäteilyyn. Reps, sanon ma. Ja niitä maskinaamasia on täällä pilvin pimein. Tekis joskus mieli kysyä, että millä logiikalla ne niitä pitää. Saasteet vielä ymmärtäis, mutta autotkin on hybridejä ja teollisuutta ei oo nimeksikään tällä alueella. Varmaan kaikilta SARSeilta ja lintuflunssilta ja muilta todennäköisiltä. Tulee varmaan mahtavia kuviaki, ku ne posettaa sormet pystyssä ,,/ ja huutaa "cheese". Harmi ku leveä hymy jää paperin alle. Suonette anteeksi sarkasmini.

Aamulla pyörän päälle hilirimpsis ja ekana kivenheiton päässä olevalle suurelle temppelialueelle nimeltä Chion-in. Sellanen 1300 vuotta vanha alue, jossa taas hurjasti näkemistä. Monia eri rakennuksia ja sana valtava ei ehkä kuvaa tarpeeksi niitten pytinkien kokoa. Seremoniat ja luritukset oli käynnissä yhessä isoimmista ja niin ne munkit siellä nätisti hipsutteli kaavuissansa. Arska paistaa helotti niin makiasti, että johan siinä sai riisua takkinsa ja muut poissa - japanilaisten katsellessa meikän rilluttelua kovinkin kummissaan. (En tosin siellä sisätiloissa, seremonian vieressä alkanu riisuuntuun. Heti kuitenkin aattelitte niin!)

Pyörällä on kyllä melko makia liikkua täällä. Välillä saa miettiä kolmesti, että jahas, ollaanko sitä kohta minkälaisen auton alla, mutta pääosin aika turvallinen menopeli. Kevyen liikenteen teitä on isoimpien teiden vieressä, mutta joskus (usein..) mennään tien laitaa. Siis VASENTA laitaa. Meni pikku hetki tottua tähän vasemman puoleiseen liikenteeseen. Ja oonkohan nähny ootas montako pyöräilykypärää...hetkinen, joo tasan nolla! Eipä paljon näiden päätä pakota. Ja ei hiasta, vaikka sulla on minihame ja 15cm korkkarit, viuh pyörän päälle vaan! Hurautettiin aivan ytimeen, eli oikeestaan Kioton pääasemalle, jonne oli varmaan joku vähän alle kymppi. Välissä taas hoksattiin hyvä syömäpaikka ja olipas makosat pastat. Ja nyt ihan spagetti eikä nuudeleita. Melkeen olisin halunnu syödä puikoilla, vaan haarukathan sitä moiseen spagetteihin on. Puikot alkaa olla meikän lempparit kohta. Niissä on nääs sitä tunnelmaa eikä hotkiminen auta! Sopii mun kaltasille hidastempoisille syöjille. Että terkut Pedäköökkiin vaan ;)

Anteeksi jaari jaari, eihän tässä päästä ees asiaan. Piipahettiin sellasessa huluppiassa elektroniikka-vempele-kone -kompleksissa, jossa siis oli varmasti kaikkea, mitä ihminen vaan voi tarvita. Kerroksia varmaan parikymmentä ja kaikki tupaten täynnä ihmehärveleitä. Telkkareita yks kerros, kameroita toinen, puhelimia kolmas, kiikareita, soittimia, pyöriä, partakoneita ja ja ja ...naisillekin oli sellanen aitio kaikkia mitä ihmeellisimpiä koneita ja laitteita, etten varmaan puolikaan tienny, mihin niitä olis pitäny käyttää. Kait sitte niillä olis kaunistunu het' kerrassaan. Sieltä puolisummissa suunnistaen valtateiden yli ali (siis suojateitä käyttäen tokitoki) kohti To-Ji temppeliä. Harmi ku niissä sisällä on kuvaaminen kielletty. Hurjan isoja buddha-patsaita, koristekuvioisia puupylväitä 1500 vuoden takaa ja melkosta puukäsityön taidonnäytettä. Jätskiä, jo kukkaan puhjenneita kirsikkapuita, aurinkoa ja hyvää mieltä kaikkien ikävienkin uutisten edestä.

Melkosta suhaamista välillä tuo pyöräilysuunnistus kyllä on. Takapuolessa tuntuu, että on siinä satulassa jo jonkun aikaa tänäänkin istuttu. Satulas en verran matala, että on varmasti sirkushuvia muillekin siinä, kun polvet leukaa hakaten polen menemään. Noh, pientä liioittelua. Mutta tänäänkin aateltiin jatkaa kierrosta vielä yhteen suuntaan, vaan muutettiinkiin suunnitelmia, kun eipä valtavaa asemakompleksia päässytkään noin vain kiertämään, kun oltiin yhestä risteyksestä jossain vaiheessa menty huti. Ja tien nimistä ei tosiaan aina oo hyötyä lukutaidottomille. Joki kulkee kaupungin läpi, kunnes pohjosessa haarautuu kahteen ja on melko hyvä maamerkki suunnistaessa. "Eli nyt mennään joen suuntasesti" tai "nyt mennään jokea kohti ja sitte sen yli". Pari kertaa pyörähtäessä tsing tsang merkkejen keskellä suuntavasito on kyllä sanonu vaan soronoo ja kaveria ei olis kohta enää näkyny!

Ilta-aurinko helli joen vartta pitkin pyöräilijöitä. On se vaan makoisaa eloa täälläkin. Ihana kaupunki, ihana aurinko ja päivä! Illalla vähän vielää kiertelyä, kun temppelialueet, puistot ja kujat oli valaistu hienosti. Törmättiin ensimmäisiin suomalaisiinki illalla, kun kuulu läheltä puhelimen puhujan ääni: "Joo ollaan lähetetty viestillä tiedot, ei meillä oo mitään hätää. Ei mitään hätää." Varmasti sitä huolta on riittäny itse kullekin sekä siellä että täällä!

Hyvät kortipelit, suihku ja pahan makuinen omena. --> zzZZzzz

<3

p.s tää maa on kyllä jokin pakkausten riemuvoitto. KAIKKI myydään muovipakkauksissa, kovissa tai pehmeissä ja siis joka paikasta puskee kaikkea ihanaa muovihärpäkettä. Kaupassa myydään yksittäispakattuja hedelmiä (ja itse asiassa meijän lähikaupassa ei olleenkaan muun laisia) ja kananmunia. Ja niitä muovipusseja. Huoh.

Aplodit, jos pääsit tänne asti!


Loppuun ihanaa tunnelmaa elektroniikka-kammotuksesta.

lauantai 12. maaliskuuta 2011

Lauantai 12. päivä maaliskuuta

Terveiset todellakin monen tapahtuman maasta!

Kieltämättä päälimmäisenä on mielessä se, kun tultiin tuossa tunti sitten kämpille, avattiin kone ja uutisissa luki, että Fukushiman ydinvoimala on räjähtänyt. Kyllä on tässä tunnin verran näpytelty molemmilla Mac:illä ettien tietoa, mikä siellä on tilanne. Ehkä vähän säikähin enemmän, mitä on tarpeen, mutta sen verran kuitenkin huolestuttiin, että ei lähetty enää kylpemään läheiseen onseniin eli kylpylä-pesupaikkaan. Ilmotin eilen Facebookin Suomen Tokion suurlähetystön sivuilla, että olemme Kiotossa ja ok. Tänään päivällä isille tuli tekstiviesti suurlähetystöstä, jossa piti vastata onko kaikki hyvin, tarvitseeko apua vai onko enää maassa. Sitten nyt illalla laitettiin vielä sähköpostilla tarkemmat tiedot ulkoministeriöön, kun ne kalastelee kaikkien Japanissa olevien suomalaisten yhteystietoja. Laitoin viestissä vielä siitä, että meillä molemmilla on kilpirauhasen vajaatoiminta, mikä saattaa olla ydinlaskeuman aikana hieman vaarallisempaa kuin terveelle kilpirauhaselle. Japanissa ei ole joditabletteja ollenkaan myynnissä. Netistä luettiin kyllä, että kilpirauhasen vajaatoimintainen EI saisi ottaa jodia liikaa, mutta sitäpä vaaraa ei ole, kun täällä sitä ei ole lainkaan saatavilla. Noh, kuulemma merilevässä on jonkin verran jodia. Sitäpä sitä on nyt syöty (aika ilettävää). Saa nähä, pitääkö sitä lähtä ostamaan enemmänkin! Kiotosta Fukushimaan on 525 kma matkaa. Tämä uutinen luo ehkä vähän turvallisuuden tunnetta kuitenkin:

http://yle.fi/uutiset/teemat/japanin_tsunami/2011/03/stuk_japanin_ydinvoimalaturman_vaikutukset_viela_epaselvat_2428791.html

No mutta se katastrofista! Piti saaha vaan vähän purkaa sinnekin tuntoja. Mutta oltais me melko pimennossa ilman nettiä! Telkkari huutaa koko ajan vain kyseisestä aiheesta, mutta mitäpä me muuta voitais ku ihmetellä kuvia.

Nyt toinen päivä jo illassa ja tässäpä tämän päivän touhuja:

Aamulla meni tovi dataushommissa, päiviteltiin katastrofin tietoja ja mietittiin, mille sitä alkais. Otettiin ensimmäiseksi pyörät alle ja lähdettin suunnistaan puolisummilla kohti läheistä eläintarhaa. Isä vie tyttärensä eläintarhaan u know? ;) Oli hauska! Kerrassaan veikeitä otuksia monen moisesti. Mutta vähintään yhtä paljon seurasin paikallisia ihmisiä. Pienet japanilaislapset, ah ja voih, kun ovat herttasia. Näkisittepä! Sieltä polkastiin mainioilla menopeleillämme kohti Philosopher's Pathiä, joka on pitkä alue kaupungin itälaidalla ylängön vieressä ja joka on kuin pistetty temppeleistä. Suosittelen google earthiä etäkatseluun! Ja olihan siellä hienoja temppelialueita, temppeleitä, polkuja ja portaita, pylväikköjä ja toriita. Päästin jopa näkemään paikalline nuoripari vauvansa ja isovanhempien kera yhellä pienellä temppelillä jonkin sortin kaste-seremonian toimitusta. Seremoniamestari hoilotti jotain seremoniaa ja niin ne kumarteli, oli hiljaa jotenkin ilmeisesti siunasi lasta.

Eilen suunnistettiin summilla syömään - niin myös tänään. Mentiin summissa paikalliseen lounasravintolaan, jossa oli melko paljon porukkaa. Aateltiin, että ehkä se on hyvä, jos se on lähes täynnä. Puikoilla syönti onnistui jo paljon paremmin! Riisiä, hapanimelä-kanaa (jotenkin uppopaistettuna toki toki), jotain itu-levä -sekoitusta, tofua ja miso-keittoa. Miso-keitto jäi syömättä. Eilen hörppäsin sitä niin ennakkoluulottomasti, että yökötti vielä tänäänkin. Levää pieninä levyinä ja jotain suolaista lientä. Liekö soijaa ja jotain muuta. Tulee lähinnä mieleen pilaantunut kala. Että tulkitkaa sitten siitä. Vihreetä teetä juodaan ruokajuomana ennen ruokaa ja sen aikana. Maittava ateria, tai etenkin sen pääruoka!

Kämpille keittään sumpit ja oltais ootettu talon isäntää, mutta sillä olikin nini hirveästi kiireitä katastrofiin liittyen. Ilmeisesti sillä on paljonkin tällasia kämppiä ympäriinsä. Alkuillasta pyörän päälle jälleen ja suunnistettiin keskuspuiston tyyppiselle alueelle, missä oli Keisarillinen palatsialue, jonne ei kuitenkaan päässyt kuin luvan anomalla tms. Melkeen kiinnostais kysyä lupaa & kierrosta! Alue oli muutenkin valtava. Aivan hervoton puistoalue, kunnon korkea muuri palatsin alueitten ympärillä ja varmaan sata tai kaksisataa metriä leveät soratiet. Luumupuut kukkii jo kivasti. Kirsikkapuut on aika lailla nupullaan eli saa nähdä päästäänkö seuraamaan edes jonkinlaista kukkaloistoa. Eilen oli vielä aika kylmä, mutta tänään oli jo varmaan ainaki 12-14 astetta lämmintä. Huomiseksi luvatti 15 astetta ja aurinkoa!

Välillä tunnen itseni täällä sirojen japanineitojen keskellä melkoiseksi mammutiksi joka barbaaristi kulkee farkut ja nahkatennarit jalassa, tuulitakki kahisten menemään. Japanilaiset on kyllä nättejä, siroja ja pieniä. Yhtään lihavaa japanilaista en oo vielä nähny! Naisilla on paljon hameita ja mekkoja, minisortsit ja pikkusen polven yli menevät polvisukat. Ja AINA korkokengät, kip kop. Ois ollu munki Vagabondeille sittenkin tilausta. Vaikka hänhän kulkee tukilasta koivessa, että ehkä paremmin näin. Keppeihin en oo edes vilkassu eikä tunnu missään. Jes!

Illalla oltiin vielä hervottomalla ostoskadulla, sahattiin ees ja taas eikä loppua meinannu näkyä. Löydettiin siis se paikka, missä viihdyn myös mainiosti ;) Jotain pientä kivaa tarttu matkaankin. Vaan kyllähän tämäkin puolentoista miljoonan Kioto näyttää illalla enemmän miljoonakaupungilta kuin päivällä. Ihmisiä vilisee, kaupunk on valaistettu ja autot suhaa ympäriinsä.

Nyt iltapalaksi seafood noodeleita puikoilla. Sekä kokista ja prinklessejä, ah, jotain tuttuakin.

Oli muuten hupanen nähdä yhen liikkeen ikkunassa myynnissä muumimukeja! Hintaan n. 35 € tsipale. Jos nyt suihkun kautta unten maille. Kellokin ties mitä, yli kymmenen jo illalla!

Eli KAIKKI TÄÄLLÄ EDELLEEN HYVIN. Pysytään kuulolla koko ajan, seurataan tilannetta ja sillä välin nautitaan lomasta.

- Elina

p.s. BBC:n sivuilla luki just, että ydinvaara-arvot eivät ole ylittäneet rajoituksia. Vain lähialueet evakuoitu 20km säteeltä.

perjantai 11. maaliskuuta 2011

Kioto, perjantai maliskuun 11.








"japanese style"

"western style"

juoma-automaatit osa 3/100 000 000 000 000 000

Torii





mieti siinä sitten, mitä pistät poskees



kotikulmilla


"small garden" -- vasen ovi vessaan, oikea kylppäriin, lasiovi keittiöön


Konichiwa!

Täällä sitä ollaan, Japanissa, Kiotossa, ja monien tapahtumien keskellä. Lennettiin eilen (tai tänään tai miten vain, rytmi sikinsokin ja päivät sekasi) Helsingin kautta Osakaan ja minähän vaivasen näköisenä pokkasin meille leveät bisness-luokan paikat. Oli aika lokosta ja lesoa- kelpasi! Lento ei ollu mikään paha, kymmenen tuntia hurahti kuin yhtäkkiä. Unta ei paljoa kerenny kertyä, kun ei Suomen kello vielä paljoa repinyt, kun olisi pitänyt nukkua makoisia yöunia. Mutta niin vain koipipalakin kesti lennon mainiosti mukisematta, kepit jää nähtäväksi koristeeksi. Koneessa vieressä istu japanilainen nainen, jolta yritin sivusilmällä vilkuilla puikkojen käyttötapaa, vinkkiä, miten sitä ihme nuudelilitkua syödään ja mihin ihmeeseen se soija tulee holvata. Ensimmäinen koe suoritettu! Ja taas oppipojan rooli vaihtukin, kun kapteeni kuulutti jossain Venäjän yllä, että ulkona näkyy revontulia ja voitte vaan arvata, kuinka intopiukeina japsit oli. Vierustoveri ampas mun syliin melkeen kurkkiakseen ikkunasta, kutsu kaverit vierestä katsomaan, herätti puolitut, otti kuvia pokkarillaan - ja kyseessä oli hailakka vihreä juova taivaalla. Mutta revontulia kyllä kyllä.

Osakassa metsästettiin juna, joka vei meidät Kiotoon. Täytyy kyllä antaa mojovat plussapisteet ja lähettää terveiset Vr:lle, että vois käydä ottamassa oppia täältä nousevan auringon maasta. Junat täsmällisiä, siistejä, toimivia, nopeita ja verkosto on kattava. Siinä vilistessä suur-Osakan alueen läpi kohti Kiotoa, sai vähän kuvaa paikallisista asutuksista: pieniä, kaposia kaksikerroksia taloja, joista ei kyllä löydy yhtä tiettyä asemakaavaa. Mutta jokaisessa pikkuriikkisessäkin, vieri viereen rakennetussa talossa on jokin kiva yksityiskohta, jota ei Suomessa näy. Olipa se sitten tupaten täytee värikkäissä muovihenkareissa kuivuvia vaatteita tai jonkin sortin puutarha. Siis onhan tässä meijänkin asunnossa puutarha: "pieni puutarha" tarkoittaa vessan ja pesuhuoneen välissä olevaa (sisäpihalla) puolen neliömetrin laatotusta, jossa on yksi puutarhakasvi/havupuusysteemi. Meinas vähän tupata huvittamaan :D Kiotossa napattiin pitspäällystetyin penkein somistettu taxi, annettiin kuskille japaniksi kirjoitettu ohje asunnollemme ja ei muuta ku vasemman puoleiseen liikenteeseen silmät puoliksi kiinni! Liikenne oli kuitenkin yllättävän järjestelmällistä - tai sitten ei oltu liikkeellä mitenkään ruuhka-aikaan. Kämppä löyty pienen kattelun jälkeen, ovikoodilla sisään ja matalan oven takaa löyty mukava keskitason kämppä. Yläkerrassa makuuhuoneet ja alhaalla keittiö ja olkkari ja pesuhuoneet. Oikein toimiva, vaikka paperiseinät (siis kirjaimellisesti) välillä tuntuu puoliksi melkosen eksoottisilla. Vaikka eksotiikkaahan me tultiinkin hakemaan!

Ruokareissulle mars. Nälkäinen Elina pyydysti meille hajuaistillaan pienen lounasravintolan, josta otettiin summilla, mitä tarjoilija ehdotti. Upopaistettua (tms.) possua, merilevää soijaliemessä, riisiä, salaattia ja soijaa soijaa ja soijaa. Oli yllättävän hyvää, vaikka meinasi lopusta jo soija tökkiä. Merilevä oli aika, mm, mielenkiintoista. Piipahdus paikalliseen ruokakauppaan ja illan kävelylenkki keskustan ja meijän kämpän liepeillä. Kämppä on kyllä likietusella paikalla, kun kävellen ja pyörillä (2kpl kuuluu asuntoon) pääsee melko moneen paikkaan. Metro lähtee kivenheiton päästä ja alue on ihanan rauhallinen. Pieniä harmaita japanilaismummoja köpöttelee naapurissa - ja Elina on myyty. Yhessä temppelissä ei taas kieli ihan taipunu kummankaan suuntaan eikä ymmärretty, että kengät täytyy ottaa kokonaan pois. Otettiin kylä pois, mutta sujautettiin jalkaamme tossut siitä vierestä, kun luultiin niitten olevan sitä varten. Temppelin tyyppi juoksee hädissään perään, että ei kenkiä, ei minun kenkiä. :D Että näin hyvin osataan välillä englantia ja näin hyvin me japania.

Päivä kaartuu iltaan, mutta väsymys on poissa. Ollaan täsä ilta seurattu maanjäristyksen ja tsunamin aiheuttamia tuhoja. Huih, melko likeltä liippasi. Japanin historian kovin maanjäristys ja juuri silloin me ollaan täällä. Onneksi Kioto on toistaseksi ainakin turvallinen sisämaan kaupunki, jossa ei tuntunut muuta kun "keinuntaa". Seurataan tilannetta, että ei ainakaan jälkijäristykset pääsis ihan totaalisesti yllättämään.

Tämä täältä tällä erää,
Elina

P.s. Japani on mahtava maa!


Lopuksi vielä yhden peliluolan ihanaa, rauhallista tunnelmaa ja hiljaista keskittymistä.