keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Teeskentelyä.




Hassu olo. Keskiviikkona tähän aikaan kämpillä! Olin treffeillä mun kaksvee-kaverin kans ja alko tuntua, että kuumettahan tässä tuntuu pukkaavan. Kaikkea sitä! Meinas vähän lämmöksi laittaa, mutta aattelin sitten, josko Valion uusi omena-kaneli -jäätelö ja iki-ihana teeskentely veisi moiset hömpötykset pois. Ja vastahan tuota oltiin koko joululoma vuosisadan flunssassa. Mitä lie matkakuumeita tai muita olkoon, saa pysyä poissa tältä reviiriltä!

Sais se gradukaveriki tulla reissustansa. Tahtoo mennä tuo itsenäinen opiskelu (ts. kvalitatiivisen tutkimusmetodologian esseen kirjottaminen) niinki sutjakkaasti, että ihan huolestuttaa. Tai toisaalta, johan sitä on aihettakin tekstin luistella, kun on kaks päivää pidetty palaveria palaverin perään eikä hommista oo tullu edes kirjaston seinien sisällä mitään (ihan niinku paikalla olis edelleenkään merkitystä). Mutta sen verran itsetutkiskelua harrastin tänään, että taidan olla mahottoman täydellinen vähän turhan useasti juurikin silloin, kun oon jotain tehny yksin, itsenäisesti pakertaen. Kun työpari puuttuu, puuttuu myös itsekritiikki. Jännä efekti. Vaan onpa ainakin hauskaa hihitellä itekseen ja luulla kirjottavansa hyvääkin tekstiä :D

Enpä muuten jois rooibosta (punapensasteetä), jos tietäsin, että sehän näyttää ihan suvarihakkeelta. Onneksi Savonlinnasta syksyllä ostettu musta tee on nannaa.

Saa tulla seuraksi teeskentelemään!

sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Sunnuntai







Aurinko helli tänäänkin. Vietin aamupäivän Kellontörmässä isukin luona, jossa oli melkonen ajan pysähtymisen tunnelma. Eihän tällanen kaupunkilaishömppä paljoa maalaisromantiikkaan tarvi - saatika siihen, että tuntee olevansa kaukana kaikesta siitä normiarjesta. Syötiin madekeittoa, johon isi oli nostanu aikamoisen mateen siitä joenrannasta. Leivinuunissa paistettua leipää ja villasukat jalassa hipsuttelin tuvassa. Se on vartti Oulusta jo kaukana! Netti sinkautti meidät tietenkin Jaappanin maalle, Google Earth näytti reitin Kioton asunnolle ja vilautti viereisiä puistoalueita ja junareittejä. Samalla seinällä raksutti se ikiaikanen heilurikello. Aikamoista kontrastia! Mutta huh. Se on kuulkaat vain ja ainoastaan 25 päivää ja soronoo, kaveria ei näy. Nyt alko jo vähän matkakuumetta pukata... :) Sitä ennen muutama pakkaspäivä, toivottavasti gradua etiäpäin, yks essee alta pois, tentti ja muut kouluhommat.

Ja ystävänpäivä, laskiainen, hiihtoloman alku, tulppaanit kevättalven kunniaksi ja ja..

Kirpakoita pakkaspäiviä itse kullekin!

lauantai 12. helmikuuta 2011

Ja sukat on sillä makkaralla ja...




...ja lentää se päivänkakkaralla ja kylpee yhdeksän pilven alla ja pupuja sillä on pöydän alla ja perhonen korvanlehdellä.

Nähtävästi mun ikuisuusprojekti tarvitsikin vain hieman luentosarjan jelppiä valmistuakseen. Valmistuivat siis ennen tekijäänsä, wau!

Kvalitatiivinen tutkimusmetodologia -kurssi on ollu kyllä niin täyttä tavaraa, että ajatus ois ehkä lähteny karkailemaan liian helposti aivan muille maille vierahille, jos ei käsissä olis ollu sukantekelettä. Se on muuten jännä. Luulin pitkään, että oon niitä ihmisiä, joiden täytyy kuullakseen nähdä puhuja koko ajan ja keskittyä vain kuuntelemiseen. Nyt hokasin, että oikeestaan jos on jotain palikkatekemistä käsillä, ajatus, ja nimenoamaan katse, ei lähekään luikkimaan itse asiasta pois, vaan korvat kuuntelee melko tarksti jokaisen sanan, kun kädet tekevät jotain näperrystä. En tiedä, mitä luennoitsijat tykkäävät puikkojen kilinästä, nääs en ole ainoaa laatua tekemisissäni. Sen kyllä allekirjoitan, että jos on jokin haastavampi kohta, kuten kantalapun kavennukset tai joku hurja kirjoneule työn alla, niin silloin ajatus ei voi olla muualla kuin käsissä. En tykkää tehä muistiinpanoja, joten ehkä siksi olenkin aina imenyt (lue: yrittänyt imeä) vain kaiken tiedon kuulemalla, mutta yksi mikä harhauttaa ajatukset itse asiasta on kyllä niin pahimmoilleen mun tarkkaileminen. Woi weljet, kun ei ihmislapsella voi olla parempaa leipää ja sirkushuvia kuin seurata, miten joku ihminen liikkuu, puhuu, selittää, tarkentaa, hämmästyy, syö, istuu, kävelee, kuuntelee tahi muuten vaan kaivaa korvaansa. Huuuh. Voisin oikeestaan tehdä sitä työkseni! Tarkkailla, analysoida mielessä ja ääneen ja tämän jälkeen ehkä hieman demonstroida tarkkailuni tuloksia. "Hei arvatkaapa kuka tekee näin?"

Juha T. Hakala muuten puhuu myös tuosta kuuntelemisen, tekemisen ja aivojen toimimisen yhteistyön toimivuudesta. Lisäksi hän puhuu yhteisöllisyydestä, onnellisuudesta, tunteiden peilien tärkeydestä, muiden auttamisesta ja yhdessä elämisen rikkaudesta. Kuuntelepa! http://areena.yle.fi/audio/1659023 Fanitan sen ajatuksia moneltakin osin ja tuo priorisoimisen ajatus kolahtaa kyllä ihan sata-nolla. Onkait sitä varmaan hölmö, kun ei aina just ku pitäis ja olis aikaa, niin tee niitä kouluhommia, puunaa niitä keittiönkaappeja, käy sitä vanhojen Kodin Kuvalehtien läjää läpi, kirjota reseptikansion välissä olevat irtolirpakkeita puhtaaksi tai vaikka lähe aina heti lenkille. Mutta kun on niin parasta huomata se, että vau, nyt on mahtava hetki istua alas, juoda yksin sumppia koulupäivän jälkeen, lukea lehteä pitkään ja hartaasti, soittaa pianoa tunti tai pari - tasapainottaa pääkoppaa ja nauttia siitä, että asiat on melko mallillaa. Saatika se, että huomaa mielettömän upeat ja tärkeät ihmiset siinä kaffekupin ja pianon ympärillä.

Se on sitä minun yhdenlaista priorisointia. Entä sinun?


"Onnen eväät ja avaimet ovat meillä itse kullakin käsissämme.." (J.T.Hakala)


p.s. Terveiset Oulusta! Aurinko helottaa niin kirkkaasti, että ei voi muuta ku lähtä ulos. Pakkasta kakskyt ja risat, mutta onneksi varpahia ei palele.

maanantai 7. helmikuuta 2011




Maanantaithan on aina aurinkoisia ja valosia. Piti jäähä ihan ihmettelemään tuota kummaa ilmiötä ja kuvioita seinässä. Lapsi tutkailee ympäristöään. Vaan oli se aamu, oi oi. Kaikki viikot sais alkaa näin hianosti!

sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Laatulauantai.





Hei! Olen Elina, kakskytkaks-vuotias, ilmeisesti juuri äidin ei saa leikkiä ruoalla -komennoista irtaantunut, nuori fiilistelijä. Ruoka pääsee harvemmin lautaselle tahi vatsaan ilman, että se saa kokeilla ilmalentoja, analysointia tai muuten vain ottaa tuntumaa armaaseen asuntooni. Eilen hedelmäsalaatin ainekset saivat kokeilla avaruudellista hahmottamista keittiössä. Opiskelijan palkkapäivän kunniaksi söimme eilen Kuiskikaiskin kanssa huluppian tortilla-aterian, mutta sekään ei vetänyt vertoja illan etelänhetelmäsalaatille. Kitymarketti tuli tarjouksillaan köyhiä opiskelijoita vastaan ja isin vinkkaama (terQt!) pomelo pääsi kokeiluun.

Ennen leikkausosastolle siirtymistä, sai pomelo hieman kyytiä. Oli ilmeisesti tarpeen, sillä sen valehtelematta viiden sentin paksunen kuori olis tuskin ilman höykkyytystä irronnut. Monesti hedelmäsalaateissa tulee kylmiä väreitä appelsiineista, joissa on nahka jäljellä. Pomelo pelasti tämänkin asian, sillä siitä sai kaiken sen hedelmälihan ympärillä olevan kalvon näppärästi pois. Ja maku: raikkaan greippinen, hieman karvas, mutta silti ei liian voimakas. Täydellinen osa omena-banaani-coctailpurkki-viinirypäle -sallaaddia. Vaniljakastiketta aimo kulho pöytään, salaatti neljään osaan ja avot! Tuli syötyä, tuli nautiskeltua ja tuli hyvää palautetta. Vaikka joillekin piti tavata po-me-lo moneen otteeseen. (Toim. huom. ei ala tavulla pa.) Hätäiset tahi nälkäiset syöjämme, itseni mukaan lukien, onnistuivat tuhoamaan luomuksen ennen fotografeerausta.

Laatuseura + laauturuoka = laatulauantai.

torstai 3. helmikuuta 2011

Torstai on toivoa täynnä!


Meillä yhteisen hyvän edistämisen kohdalla lukee näin: Ensimmäinen vihjaa toiselle, että kolmas on tänään, jos koskaan, yhden tahi kahdenkin Runebergintortun tarpeessa.


Ei voi muuta kuin hämmästellä tämän sanattoman kommunikaation tulosta. Olen otettu ja hyvin, hyvin tyytyväinen vaikkapa koko elämään juur' nyt.


Kävin eilen keritsijällä. Hän oli lopputulokseen hyvin tyytyväinen ja sai kaupan päälle uudelta hovikuvaajaltaan, (elämän)kokemusta alta 2v., kuvan uusista hiuksistaan. Tässä näkyy jo muutakin kuin lattiaa! Tykkää ja kovasti.

Innostunut sonni vaiko saippuakauppias? Päätä itse!