Valo tarvitsee tilaa!

Aurinko aurinko. Se ihmeitä tekevä valoilmiö piristi tänään, niin kuin aiemminkin. Eilen tuli räntää vaakasuorana koko päivän. Hän oli väsynyt, mutta onneksi räntä ja vihma antoi hyvän aiheen viettää päivän sisällä. Onneksi viikonloppu on joskus aikatauluton ja lepoa varten. Perjantain sainkin viettää pikku-poikakaverin kanssa, laskea nollasta yheksään ees ja taas, jutella rattoreista ja koijasta ja ihmetellä sitä pienen miehen maailmaa, johon on välillä ihana päästä osalliseksi.

Ja ajatella, tästäkin kuvahetkestä on jo yli kolme vuotta. Aurinko armas, silloinkin kippuravarvas.

"Hyvästi järjen valta. Valo tarvitsee tilaa!"

Lorvikatariina.

Kun maas' on hanki ja järvet jäässä, niin hänen ajatuksensa kaipaa sinne, missä sypressit kasvaa talvellakin. Tuiki tavallinen torstai, pitkä koulupäivä vauhdikkaista pallopeleistä aina gradun filosofisien lähtökohtien puintiin on vieny mehut ja maijot tästä tytöstä. Vai onkohan se sittenkin totta, että hän on jo yli-ikäinen ripari-isoseksi ja kirjaimellisesti 24h valmiustilassa oleminen verottaa tämänkin yökupparin turnauskestävyyttä. Eipä silti. Luulis toisaalta olevan jo sen ikänen, että ymmärtää nukkuma-ajan käsitteen näin normi-iltoina. Nakit silmille ja menoksi. Jos nyt ensin tuonne pikkupakkaseen.

Saa piristää, ravistaa tai illistää! Kaikki on tervetullutta.

Leipätyötä.

Jos joku muu keksii parempaa päivän piristystä kuin tuore puu-uuni -leipä Pekka Heikkisen leipomosta kahvin kanssa nautittuna aina yhtä piristävässä gradu-team seurassa (E&S, K&E), voi ilmoittaa siitä suoraan minulle. Sitä voitanee kokeilla heti sen jälkeen, kun tämä ei enää tepsi. Leukaniveliä särkee ja vatsalihakset huutaa armoa. Niin levotonta, niin parasta, niin tuttua ja jotain niin messevää!

Huojuva torni.

Jotain näkyvää sitä sai kuitenkin viikonloppuna aikaiseksi: vaatekaappi-inventaario. Tai siis eihän se mikään vaatekaappi ole, vaan ihan normi IKEA-lipasto, jollasta moni käyttää vauvan vaatelaatikkona. Eihän se niin muutaman sentin tai ramman päälle ole. Sattuneesta syystä hamsteri oli säilöny monenmoista, vaikka ahtaus ilmoitti itsestään jo vuosi sitten lipaston kokoamishetkellä. Jokaiseen vaatteeseen vaan liittyy jokin muisto! Eihän moisia voi heti kertakyllästymisestä heittää menemään. Niin sitten vein kellarin alati täyttyvään häkkivarastoon pari kassillista vaatetta, jotta saisin joskus vietyä ne kirppumatorille, että pääsisin eroon ylimääräisistä kiloista (siis muuttokuorman), jotta köyhä opiskelija tienaisi miljoonia kallisarvosista vaattehistaan, ettei muuttomiesten tarvitsisi kantaa aivan kaikkea turhaa ja että voisi vapauttaa tilaa mahdollisille uusille minua odottaville aarteille.

Piti sitten ottaa muutamasta legendasta kuva aivan näin nostalgian vuoksi. Oli hauska muistaa, että eräs muukin oli kuvaillu vaatteitansa ennen niitten hylkäämistä ;)




ROOTS Canada -huppari on muisto kesältä 2004 juurikin sieltä preerian keskeltä Kanadan perheen äidiltä. Sen sisälle mahtuu valehtelematta kaks asukasta ja viis aluspaitaa. Ruma ku mikäki, äärimmäisen epäkäytännöllinen ja elooni epäsopiva - mutta kaikessa kauheudessaan niin mahtava, että heitän mielummin pari jiina trikootin rytkyä pois ennemmin kuin tämän aarteen.

Jotain uutta auringon alla.

Allekirjoittanut harrastaa jämähtämistä enemmän kuin laki sallii. Jos jokin esinee kerran laskeutuu paikallensa, sitä ei sovi vuoteen liikauttaa. Tahi kolmeen. Ikkunakin sai kerrankin uuden sisällön. On kait se arkikin alkanu, tosin vähän unirytmin kanssa taistellessa. Ja en edes oo äkkäilevä kymmenvuotias koululainen, jolla lomalla on menny rytmi hänekseen! Jos ottais asiaksi elämänhallinnan alkeet (3 op). Nyt näyttään nenänpäätä ulos. Hei hei!

Ah, iloa.

On ilo omistaa uusi lemppakoru!

Koru: lahja ystävältä.
Siniridalliset tapetit ja roina: kuvausrekvisiittaa.
Pusukala-huulet: omasta takaa.

Aika aikaa kutakin.

Joskus se on tehtävä. Eilen oli sen aika. Ne perähuoneen sekamelskan keskellä olevat pahvilaatikot avattiin monen, monen vuoden avaamisen jälkeen. Jollekin se ei ehkä tekis tuskaa eikä kirvoittaisi hikikarpaloita, mutta minulle kait tuo oli yhtä hankaluuksien hetkiä. Niin siis se tavaroiden karsiminen pois heitettäviin ja säilytettäviin.

Kohde: lelut + aarteet.
Vaikeus: hamsterin luonne ja muistot.
Motto: ei koskaan tiedä, mihin tätäkin vielä tarvitsee.

Onneksi oli hyvinkin rationaalinen pikkusisko vieressä muistuttamassa ruikuttavaa isosiskoa, että tuskin tuolle ihanalle sähkönsiniselle Barbie-nuken muhville (sitä käsien lämmitintä) tulee ihan heti käyttöä. Mutta mutta..ei koskaan tiedä! Laitoin sen ja pari muuta pikkukivaa vielä säilytykseen. On paljon inhimillisempää purkaa omaisuuttaan kotikätköistä aina pala palalta ja taas jonku ajan päästä uudestaan. Huomasin nimittäin, että kun osittain samoja aarreaittoja on tutkinut jo kolmeen otteeseen, pystyi niistä osan jo laittamaan siihen pois heitettävien osastolle. Suruaika, se se olla pitää. Oishan se hienoa olla sellanen ihminen, joka ei laisinkaan kiinny materiaan ja elää vaan muovipussi kainalossa. Vaan hänpä ei saakaan palata männä vuosiin nähdessään yhdenkin satiinisen lettinauhan, joita solmittiin takapihan paju täyteen barbie-leikkien tunnelmaksi. Ja leikittiin hetki ja purettiin tunnelma. Se kait se oli parasta, se leikkien järjestely. Aseteltiin tuntitolkulla pikkusia tilpehöörejä ympäri ämpäri, tuonne kylppärikamat, tuonne keittiökamat. Ja välillä käytiin luvatta siskon barbie-laatikolla.

Vanhoihin päiväkirjoihin ja muihin ihanuuksiin en uskaltanut edes kajota, sois ilta menny siinä. Siirtyivät tyytyväisenä asemastaan säilytettävien laatikkoon. Jännä ku minulla tais tulla het' tuplasti säilytettävää kuin nuoremmalla versiolla. Niitä sitten kanniskellaan ympäri muaseutua, aina Kithilästä Korppooseen. Että fiksumpi hommais muuttomiehet jo tässä vaiheessa.

Ei se ole mikhään!

Tullut oon Muonioon Luontoa silmiin katsomaan ja kuuntelemaan Se mitä kertookaan Tuntureihin muonion Kaipaa sydämeni rauhaton Luontoäidin kainaloon Muonioon...

Hän on aivan myyty. Hinnasta ei ole vielä ollut puhetta, mutta pitemmän päälle se voi tulla kalliiksi. Voi veljet, mikä reissu takana! Täytyy laittaa ruksi jos toinen seinään, kun ehta ja aito, mukavuudenhaluinen kaupunkilaismöllyskä löysi itsensä Saana-tunturin laelta myhäillen tyytyväisyyttä. Olen varmaan niitä harvoja, jotka ei kerrassaan oo käyny Lapissa elikä Haukiputhaata korkheemmal kovin usiasti. Hurvautettiin kaamosta kohti Muonhioon tarkoituksena(ni) A) levätä B) kylpylöidä C) rentoutua ja poistaa ikiflunssa. Saatto se olla kahteen tahi kolmeen otteeseen, kun piti hieraista silmiään Saanan päällä, tunturin tuimien tuulien tuiskehessa - eikhäs siellä ollukhaan kylphyllää! Kerta sinne asti olimma arktisen retkikunnan kera kiivenneet täytyi meidän nauttia syrämemme kyllyydestä. Ei ole tämä tyttö koskaan juonut teetä niin komioissa näköaloissa. Sold!

Torstaina aamulla ajelimme Muoniosta Kilpisjärvelle, tuosta noin vaan, suit sait sukkelaan. Etelän tytöt olivat varmoja, ettei valosa koita koskaan. Pessimismi uhkasi vallata itse kunkin. Vaan kappas! Vieno violetti ilmoitti, ettei kaamos olekaan niin valtava.



Vaatimattomuus kaunistaa. Vaan ei se ole mikhään! Yks tunthuri se vaan on! Äkkiäkös sinne kipasee. Ahneus se oli, mikä iski. EI riittänyt Oulu, EI Syynitunturin puuton laki, EI lämmin takkatuli Muoniossa. Kilpisjärven mahtava Saana. Täytyy tunnustaa, että usko meinasi loppua jo het' akumetreillä, kun ensin risukossa rämmimmä ja sitten tunturin syrjää olis ollu nousta vaikka muille jakaa! Kunniamerkki retkikunnalle, stipendi Heimolle, aidolle laphalaiselle, joka osoittautui kultaakin kalliimmaksi. Papukaija-merkki allekirjoittaneelle.



Sinivioletti. Se oli sitä jotain! Loppureissu menikin sulatellessa - kokemusta ja poskipäitä. Muonio, Kilpisjärvi, Kittilä, Pajala, Karesuvanto, 3 kpl ruotsin kirkkoja, vuoden vaihtuminen sekä Suomessa että Ruotsissa, Saana-, Olos- , Levi-tunturit, huluppia seura ja mieli kuin uusi. Ahneella ei tällä kertaa ollut jaskanen loppu. Oi Laphi, oi Laphi.